Odotin, että lestadiolaisuuden käsittely olisi ollut alkua muidenkin, enemmän tai vähemmän hiljaisuuden muurin takana toimivien uskonnollisten yhteisöjen käsittelyyn, mutta jatkoa ei ole kuulunut. Avoimuuden oletan lisäävän suvaitsevaisuutta. Ja toisinpäin: sulkeutuneisuus saa vetämään outoja johtopäätöksiä irrallisista tietoon tulleista asioista. Ajatellaan jopa, että kaikki yhteisön jäsenet toimivat samalla tavalla.
Aikaisemmin lestadiolaisuudesta julkisuuteen ovat kertoneet lähinnä liikkeestä eronneet. Hoitokokouskäytäntö tuntuu jättäneen aikuistuvan nuoren sieluun elinikäisen jäljen. Suku ja ystävät ovat voineet kääntää selkänsä uskonyhteisöstä lähteneelle, jättää hänet selviytymään yksin. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia on käsitelty valtakunnan uutisissakin.
Vaaditaan paljon rohkeutta ihmiseltä kertoa kokemistaan kamaluuksista. Salaamisen halu ja pyrkimys pitää tieto liikkeen sisällä on tehnyt pahoista asioista vielä pahempia – saanut ulkopuoliset epäilemään, että kyse ei olekaan yksittäistapauksista.
Viime kuukausina julkisuuteen ovat astuneet myös lestadiolaisuuden itselleen hyväksi elämäntavaksi kokevat. Se on uutta ja hienoa. Epäilen, että heitä on suuri enemmistö liikkeen piirissä. Heille yhteisö on suojan antava meidän joukko vastaan muut.
Olen oppinut tuntemaan lukuisia lestadiolaisia työtovereina, tuttavina, yhteistyökumppaneina. Hankaluuksia en muista kokeneeni heidän taholtaan. Ihmisinä he ovat olleet yhtä moninaisia kuin me muutkin: suvaitsemattomuudesta suurisydämiseen toisen ihmisen ymmärtämiseen.
Sekä kansankirkkomme piirissä että lestadiolaisessa herätysliikkeessä ongelmien taustalla taitavat luurata vanhoilliset voimat. Ne yrittävät kynsin hampain pitää kiinni asiaintilasta, jonka ohi aika on auttamatta ajanut, mutta jonka myöntäminen merkitsisi oman aseman muuttumista. Vallalla on turmeleva vaikutus.
Edellämainitusta syystä minua ilahdutti Mari Leppäsen valinta Turun arkkihiippakunnan 900-vuotisen historian ensimmäiseksi naispiispaksi. Rauhaa ja hyvää tahtoa sekä paluuta kristillisyyden juurille korostavan nuoren naispiispan toivon menestyvän hankkeissaan. Hän tulee lestadiolaistaustalta. Pappisvihkimyksensä jälkeen hän etääntyi liikkeestä, joka ei naispappeutta hyväksy. Se, että hänellä on kertomansa mukaan edelleen läheiset suhteet moniin lestadiolaisiin, kertoo, että liikkeen sisällä ajatellaan avarammin kuin johto antaa ymmärtää.
Minna Canth on viisaasti todennut: ”Elämä ei voi pysähtyä, sen täytyy vapaasti päästä kulkemaan eteenpäin. Vanhojen totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä.”
Inga Nuojua
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.