Pirkko Varjo
Jukka Alhoranta täytti 85 vuotta lokakuun lopussa. Merkkipäivänsä kunniaksi hän julkaisi elämäkerran. ”Elämänvirta”- kirja kertoo paitsi miehen omasta elämästä, myös yli 60 vuotta rinnalla kulkeneen Arja-vaimon tarinan. Ennen kaikkea teos on kertomus yhdessä tehdystä työstä, jonka määrä ei olekaan ihan pieni.
Yli 600-sivuinen kirja on tarkoitettu lähinnä perinnöksi lapsille ja lastenlapsille.
– Tuskin nämä asiat edes vieraita kiinnostaisivat, Jukka Alhoranta sanoo.
Kirjaa varten Alhoranta skannasi tietokoneelle noin 4000 valokuvaa. Perheessä on tallennettu tunnollisesti merkkipäivät, matkat, vierailut ja monenlaiset työt. Yksin valokuva-albumeita on kertynyt toistasataa. Arja Alhoranta on pitänyt lisäksi päiväkirjaa, joka osoittautui korvaamattomaksi avuksi muistelmateoksen synnyssä.
–Sain sieltä päivämäärät, joita muuten olisi mahdoton muistaa.
Kirjan alkuosassa Jukka ja Arja kertovat erikseen lapsuudestaan ja nuoruudestaan aina siihen asti, kunnes tapasivat Vermuntilan Tempon lavalla 1957. Varsinaisen seurustelun he laskevat alkaneeksi illanvietosta Kaljasjärven rantamökillä saman vuoden kesäkuussa – alussa seuranpito oli niin salaista, että kosiomies kiipesi Arjan toisessa kerroksessa olleeseen neidonkamariin palotikkaita pitkin. Häät vietettiin morsiamen kotona Lahdenvainion Yli-Laurilan pihalla 5.7.1958.
Alhorannan nuori pari aloitti yhteiselämänsä yhden huoneen vaatimattomassa asunnossa, jossa ei ollut mitään mukavuuksia. Ensimmäinen lapsi, Ari, syntyi sinne 1959, mutta toinen lapsi, Merika-tytär, aloitti elämänsä 1962 jo uudessa omakotitalossa Polttilassa. Alhorannat asuvat samassa paikassa yhä, joskin talo on muuttanut kovasti muotoaan.
Oman kodin rakentamisen ohella Alhorannat ovat ahkeroineet rakennustöissä monissa muissa kohteissa. Kirjan kuvissa rakennetaan milloin kerrostaloa, mökkiä, omakotitaloa aikuistuneille lapsille tai ahkeroidaan ulkorakennusremonteissa. Mukana on usein myös ahkeraa talkooväkeä.
Arja on erityisen innostunut muuraamisesta ja hän on tehnyt useita hienoja takkoja ja muita kivirakennelmia. Lisäksi hän on tehnyt betonista eläinpatsaita, muun muassa hirviä ja hevosia. Alhorantojen piha tunnetaan jo ulkomaita myöten Polttilan hirvipuistona.
Alhorannat jäivät eläkkeelle vakuutusalan töistä. Jukka on ollut myös sähköasentajana, alan yrittäjänä sekä sähköalan vt. opettajana Laitilan kurssikeskuksessa. Eläkepäivät antoivat mahdollisuuden heittäytyä täysillä erilaisiin harrastuksiin kuten maalaamiseen, puutarhanhoitoon ja kotiseututyöhön Pyhärannan Kotiseutuyhdistyksessä. Molemmat kertovat olevansa liikkeellä aamusta iltaan ja uskovat, että se on pitänyt myös kunnon hyvänä. Toinen jaksamisen salaisuus lienee muistelmakirjastakin välittyvä keskinäinen syvä kiintymys ja yhteisymmärrys.
– Meillä on aina ollut hauskaa, Arja sanoo.
Siinä Alhorannat ovat väärässä, ettei kirja kiinnostaisi muita kuin oman perheen ja suvun jäseniä. Pitkän yhteisen taipaleen kuvaus on samalla mielenkiintoinen näkymä sodanjälkeisen yhteiskunnan kehittymiseen yhden perheen ja yhden kylän, Polttilan kautta. Se on erinomaisen kiinnostavaa ja sopii toivoa, että Elämänvirta löytyy jatkossa ainakin kirjaston kotiseutukokoelmasta.
