Juha Rinne: Yrittämisessä tärkeintä on pitkäjänteisyys

0
Juha Rinne vuonna 1994. Nuori yrittäjä täynnä intoa ja uskoa tulevaan.

Arto Kanerva

Rakennepalvelu Jurva Rinne Ky:n yrittäjä Juha Rinne täyttää tänään perjantaina 50 vuotta. Yrityksen johtoon hän astui vain 23-vuotiaana isänsä yllättävän poismenon jälkeen.

Rinne katselee mietteliäänä Laitilan Sanomien lehtikuvaa vuodelta 1994. Nuori yrittäjä istuu iloisena puulaatikkojen päällä. Tuon jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon.

– Maailma on noista ajoista muuttunut paljon. Yrityksen toimitilat ovat kasvaneet 300 neliöstä yli 3000 neliöön, työntekijöitä oli alussa kaksi ja nyt yli kaksikymmentä. Asiakaskunta on laajentunut ja nyt yrityksen tekemiä puupakkauksia toimitetaan ympäri Suomea ja välillisesti niitä kulkeutuu ympäri maailman. Faxit ovat vaihtuneet sähköposteiksi ja käyttämämme rahakin on vaihtunut markasta euroksi.

Silloin alussa oli Rinteen mukaan yritystoiminnasta enemmän ja vähemmän näkemystä. Matkan varrella on varmasti tehty turhaakin työtä. Välillä on kilissyt ja kolissut, mutta eteenpäin on aina menty.

– Tärkeintä tässä työssä on pitkäjänteisyys ja se, että tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Meillä on muutama työntekijä ollut jo yli 20 vuotta töissä, ja monet asiakkaat ovat tuttuja vuosien takaa. Olen onnellinen yrittäjänä. Tulevaisuuteen ja omaan tekemiseen pitää uskoa, ja kaikki tehdään yrityksen parasta ajatellen. Yritys on kuin lapsi, joka tässä vieressä kasvaa.

Rinne on tunnettu siitä, että hän tekee paljon töitä autonkuljettajana kuljettaen yrityksen tuotteita asiakkaille. Tällä hetkellä kilometrejä kertyy viikoittain noin 1 000.

– Tuollainen liikkeellä oleminen sopii luonteelleni, ja auton ratissa on hyvää aikaa miettiä kaikenlaista. Samalla tulee pidettyä yhteyttä asiakkaisiin kyseltyä heidän kuulumisiaan. Joskus aikaisemmin pystyi melkein kaikki hommat hoitamaan kuorma-auton hytistä käsin. Enää ei onnistu, kun kaikenlainen byrokraattisuus on lisääntynyt niin paljon.

Pienestä pojasta lähtien Rinne on ollut mukana yrityksessä, ensin lautoja kantamassa ja iän karttuessa kaikenlaisia muita töitä. Mies arvioi olevansa vähän vanhanaikainen ja kulkevansa nykysuuntaa vastaan. Vuokratyövoimaa ei käytetä, ja toimitilat ovat omat – aikana jolloin kaikki mahdollinen työvaatteista lähtien pitäisi olla vuokrattua.

Yrittäjänä Rinne arvio menestyneensä, koska ei ole koskaan ottanut mitään älyttömiä riskejä. Suhteet työntekijöihin ja asiakkaisiin täytyy pitää kunnossa, pitää olla joustava ja muistaa, että maalaisjärjen käyttö on aina sallittua. Asiat pitää ajatella rauhallisesti monelta kannalta. Työtunteja ei saa laskea ja kunhan yritys toimii mukavasti, niin toimeentulo tulee siinä sivutuotteena.

Vakituisten työntekijöiden lisäksi Rinne työllistää iltaisin ja viikonloppuisin koululaisia ja opiskelijoita, jotka näin saavat hyvää tuntumaa työelämään. Hän laskee opettaneensa vuosien aikana varmaan kymmeniä poikia ajamaan trukkia. Moni on tullut myöhemmin kiittämään ja kertomaan, miten hienoa aikaa töissä oleminen on ollut.

– Työn kautta on tullut paljon ystäviä ja tuttuja. Kaikenlaista on nähty ja koettu ja koetaan varmasti jatkossakin.

Alkuvuosina Rinteellä ei ollut aikaa harrastaa. Ohjelmassa oli vain työtä ja työtä. Sittemmin hän on ymmärtänyt, että työn vastapainoksi pitää olla myös vapaata ja aikaa harrastaa.

Hän on tehnyt hyväntekeväisyysyyttä Lions Clubissa vuodesta 1999, harrastaa sauvakävelyä ja siinä ohessa äänikirjojen kuuntelua, mökkeilyä, matkailua ja tietysti mukanaoloa poikien jääkiekkoharrastuksessa.

– Yksi mies ei loppupeleissä saa kovin paljon aikaan. Siksi on tärkeää saada kokoon hyvä porukka ja löytää oikeat yhteistyökumppanit sekä muistaa aina se pitkäjänteisyys kaikessa tekemisessä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here