Jyske jäi Naantalissa tasapeliin – Viikonloppuna kaksi peliä

0
Nuori Tessa Kiiski on lunastanut paikkansa Laitilan Jyskeen naisten joukkueessa.

Ari Anteroinen

Laitilan Jyskeen ringettenaisten kolmen pelin viikko alkoi tiistaina vierasottelulla Naantalin VG-62:ta vastaan. SM-karsintasarjan taisto päättyi tasalukemiin 3–3.

Laitilalaisten leirissä esitystä luonnehdittiin vaisuksi. Naantali aloitti ottelun kovaa ja vieraat tyytyivät lähinnä katselemaan, mitä tapahtuu.

VG johti pitkään maalilla ja lopussa osumia tehtiin vuorotahtiin. Ottelun jälkipuoli oli jo Jyskeen hallintaa, mutta maalipaikat jäivät hyödyntämättä.

Jyskeen naisista Siiri Säynäväjärvi osui kahdesti ja Ella Hellsten kerran. Parhaana pelaajana palkittiin Fanni Elo ja joukkueen oman palkinnon, Duunarin hanskat, lyötiin nuoren lupauksen Tessa Kiisken käsiin.

Jyske lupasi sometilleillään olla vahvempi joukkue viikonlopun kotipeleissä. Laitilan kaupunki ilmoitti torstai-iltapäivällä, että tiukennetut koronatoimet paikkakunnalla päättyvät perjantaina. Laitilan Jyskeen pitäisi siis päästä pelaamaan viikonloppuna omassa kotihallissaan.

Jyskeen on määrä kohdata lauantaina Tampereen Ilves ja sunnuntaina Helsinki.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here