Jyske jäi tasapeliin Järvenpäässä – Maalit edelleen tiukassa

0
Fanni Elo on valmis laittamaan tulevissa peleissä verkot tötterölle. Arkistokuva: Ari Anteroinen

Ari Anteroinen

Ringeten naisten SM-karsintasarja jatkui lauantaina Jyskeen osalta vieraspelillä Järvenpäässä. Ottelu Haukkoja vastaan päättyi tasatulokseen 2–2. Laitilalaisten molemmista osumista vastasi kapteeni Fanni Elo.

– Ottelu oli alusta saakka meille vaikea. Tahmeus jatkui aika lailla pelin puoleen väliin saakka, Elo kommentoi.

Elon mukaan joukkue tiedosti, että tärkeät pisteet oli jaossa.

– Jos selvistä maalipaikoista oltaisiin pistetty sisään paremmalla prosentilla, niin kaksi pistettä olisi saatu kotiin. Rengas pomppi tänään päästä päähän, eikä ihan päästy omalle tasolle pelin missään vaiheessa.

Maalit olivat lauantaina tiukassa ja kovakaan yritys ei tuonut tulosta.

– Minullakin oli mahdollisuuksia paikat hyödyntämällä tehdä enemmänkin kuin kaksi, ruoski kapteeni itseään.

Jyske oli reissussa normaalia pienemmällä porukalla.

– Neljäsosa joukkueesta oli poissa, joka tietysti vaikutti moneen asiaan, kuten kenttien rakenteeseen. Ensi viikolla saamme kaikki pelaajat mukaan, joten pystymme varmasti laajemmalla rintamalla parantamaan peliä tulevissa otteluissa, tuumi Fanni Elo.

Ensi viikolla on tärkeät pelit tiedossa.

– Niihin täytyy lähteä alusta saakka täysillä. Hiotaan kuviot kuntoon, tarkennetaan sihtiä ja sen myötä pistetään verkot tötterölle!

Seuraavaksi Jyskeen naiset kohtaavat keskiviikkona kotonaan Naantalin VG-62:n.