Jyskeelle tappio Helsingissä – Eurajoen reissu muuttuikin matkaksi pääkaupunkiin

0
Laitilan Jyskeen ringettenaisten pelisarjan toteuttamisessa on ollut haasteita koronarajoitusten takia. Omaan halliin ei ole pariin viikkoon päästy pelaamaan. Arkistokuva: Ari Anteroinen

Ari Anteroinen

Laitilan jäähallin ollessa suljettuna koronarajoitusten takia, joutuivat Jyskeen ringettenaiset pohtimaan, missä saadaan sunnuntaiksi merkattu SM-karsintasarjan kotiottelu pelattua.

Ensin päästiin sopimaan Eurajoen jäähallin kanssa, että ottelu Helsinkiä vastaan voitaisiin pelata siellä.

Homma kuitenkin kääntyi nopeasti, kun Eurajoen kunta puuttui asiaan, ja jäähalliyhtiön oli pakko perua päätös.

Helsinki suostui lopulta vaihtamaan Jyskeä vastaan pelattavat ottelut päittäin. Näin laitilalaisilta olikin sitten edessään laskiaissunnuntaina ja ystävänpäivänä aikainen bussimatka pääkaupunkiin. Helsinki tulee sitten puolestaan vastavierailulle tulevana sunnuntaina, kun Laitilan jäähallin on määrä olla jälleen auki.

Sunnuntainen jo puoliltapäivin alkanut peli päättyi helsinkiläisten voittoon 4–2.

– Aikaisesta herätyksestä johtuen olimme ehkä vähän horroksessa koko pelin ajan, mietti valmentaja Marlena Kuusisto.

Hän kuitenkin tunnusti vastustajan paremmuuden irtorenkaissa, yksi vastaan yksi -tilanteissa ja karvauspelissä.

– Meidän syötötkään eivät oikein löytäneet perille. Pelissä näkyi varmasti myös se, että emme ole päässeet harjoittelemaan samalla lailla kuin vastustajat.

Jyskeen maaleista vastasivat sunnuntaina Siiri Säynäväjärvi ja Fanni Elo. Maalissa Maria Perkkola torjui 51 kertaa.

Nyt Jyskeellä on edessään varsinainen puuhaviikko, sillä vieraskaukaloissa kohdataan tänään tiistaina Naantalin VG-62, sekä viikonloppuna kotona niin Tampereen Ilves (lauantaina) ja Helsinki (sunnuntaina).

Nyt pidetään peukut pystyssä, että ennakkolupausten mukaan tuttuun kotihalliin päästäisiin pelaamaan.

– Tiistaisesta Naantali-pelistä odotetaan tiukkaa paikalliskamppailua. Molemmille joukkueille ovat pisteet tärkeitä, joten se tulee varmasti näkymään pelissä, luonnehtii Marlena Kuusisto.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here