Laitilalainen Frans Elo pääsi ensi kertaa elämässään kokemaan kuumailmapalloilun äänetöntä leijumista taivaan ja maan välillä

0
Äänetöntä leijuntaa isänmaallisten värien eli sinisen taivaan ja valkoisen maan välillä.

Asko Tanhuanpää

Laitilalainen dronekuvauksen harrastaja Frans Elo sattui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan kuukaudenpäivät sitten. Elo oli testaamassa uuden dronensa ominaisuuksia kotimaisemissaan Kodjalassa, kun kohti leijaili yllättäen sininen kuumailmapallo. Keli oli aurinkoinen ja dronen kameraan tallentui uskomattoman hienoa kuvaa.

– Vähän myöhemmin ohi ajoi sattumalta samaan ryhmään kuuluva auto ja sieltä tultiin kysymään, olisinko kiinnostunut lähtemään lennolle. Tällä viikolla se sitten toteutui, kun alun perin Laitilan kirkkoherralle varattu paikka jäi hänen kiireidensä takia käyttämättä, Elo kertaa.

– Oli se uskomattoman hieno ja unohtumaton kokemus. Oman kotiseudun mittakaavat tulivat ihan eri tavalla esiin kuin maasta katsottuna. Vasta nyt tajuan, miten lähellä talot ovat järveä ja mistä mikäkin tuttu paikka oikein löytyy, hän tiivistää.

Kalannin Hallusta liikkeelle lähteneen pallon piti lentää alkuperäisen suunnitelman mukaan Wirvoitusjuomatehtaan yli, mutta kovien tuulten takia alas tultiin alas jo Vidiläntielle Kodjalan koulun läheisyyteen.

– Lennon järjestänyt Martti Andsten ehti jo soittaakin ja kysyä, kiinnostaisiko kuumailmapalloharrastus enemmänkin. Vastasin hänelle, että ilman muuta, jos vain aika ja rahat riittäisivät, agrologiksi Mustialassa opiskeleva Elo selvittää.

Frans Elon ohella vantaalaisen lajilegendan Ilkka Korhosen omistaman pallon kyytiin pääsi kaksi muutakin paikallista uskalikkoa eli Kalannista lähtöisin oleva Matti Puukki ja uusikaupunkilainen toimittaja Esa Suominen. Korhonen itse toimi lennon suunnistajana, ja kipparoinnista vastasi hänen nuori suojattinsa Juuso Manu.

– Minun sydämeni kuumailmapallolla lentäminen vei nelisenkymmentä vuotta sitten. Nyt lentotunteja on reilut 2 000, mikä on kolmanneksi tai neljänneksi eniten Suomessa, omien sanojensa mukaan varaosia ihmisille eli muun muassa keinoniveliä Care Action -yrityksensä kautta maahantuova ja välittävä Korhonen taustoittaa.

– Tässä lajissa kiehtoo se, että jokainen retki on ainutlaatuinen. Aina, kun lähdetään ilmaan, on oltava hyvä suunnitelma ja sitten vielä varasuunnitelma, kolme kertaa Alppien yli lentänyt Korhonen miettii.

Ilkka Korhosen omistama kuumailmapallo maksaisi uutena varusteineen noin 55 000 euroa, mutta käytettynä loppusumma jää selvästi alemmaksi. Pallossa on ilmatilaa 3 000 kuutiota, korkeutta sillä on 25 metriä ja halkaisija on puolestaan 16 metriä.

– Nostovoima on virallisesti 952 kiloa, mutta kylmällä käytännössä jopa enemmän ja kesän lämpimillä vastaavasti vähän vähemmän. Korissa on hyvin tilaa viidelle matkustajalle, hän valistaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here