Laitilan tilastoihin tänään kolme uutta koronatartuntaa – Varsinais-Suomeen yhteensä 76 tartuntaa

0
Laitilassa on kaiken kaikkiaan todettu 22 koronaan sairastunutta. Arkistokuva: Riitta Salmi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoihin merkittiin tälle päivälle kolme uutta tartuntaa Laitilaan. Edellisen kerran Laitilaan merkittiin uusi tartunta eilen tiistaina. Laitilassa on tähän mennessä todettu yhteensä 75 tartuntaa.

Tartuntojen määrä kasvoi jonkin verran myös koko Varsinais-Suomessa. Eniten tartuntoja, 33, kirjattiin Turkuun ja toiseksi eniten, 21, Paimioon. Uuteenkaupunkiin merkittiin neljä uutta tartuntaa.

Yhteensä Varsinais-Suomeen merkittiin 76 tartuntaa. Varsinais-Suomen ilmaantuvuusluku on silti edelleen laskussa. Viimeisen 14 vuorokauden aikana ilmaantuvuus on ollut 92, kun taas edellisellä kahden viikon tarkastelujaksolla se oli 114,6.