Talviliikuntavälineitä myydään nyt ennätykselliseen tahtiin – Kasvanut kysyntä näkyy myös Laitilan urheilukaupoissa

0
Kauppias Rami Hyytiä huolehtii suksien voitelusta ja huollosta Ugin Kesportissa itse.

Asko Tanhuanpää

Uudenkaupungin Kesportin yrittäjä, laitilalainen Rami Hyytiä luonnehtii mennyttä tammikuuta kahdeksanvuotisen kauppiasuransa toistaiseksi parhaaksi yksittäiseksi kuukaudeksi. Talviliikuntavälineiden eli luistelu- ja hiihtotarvikkeiden kauppa on käynyt niin sanotusti kuin siimaa. Hyytiän on pakko myöntää tiettyjen tuoteryhmien jo loppuneen tai ainakin ne ovat loppumassa kaupoista.

– Hyviä harrastuskäyttöön tarkoitettuja luistimia saatiin onneksi lisää niin tytöille kuin pojillekin, joten sillä rintamalla pystytään vielä palvelemaan asiakkaita, mutta nyt alkavat sukset ja varsinkin monot loppua. Peltosen tehtaalta on tulossa vielä yksi suksilähetys, mutta monot ovat loppu koko maasta, Hyytiä listaa.

Kauppiaalle tulee aina surku, kun on myytävä eioota, mutta minkäs teet.

– Talven tavara pitäisi tilata pahimmillaan jo vuotta aikaisemmin, eikä tulevaisuutta ole todellakaan helppo ennustaa. Takana on huonompia talvia, ja siitä syystä kauppiaat eivät ole uskaltaneet ottaa varastoon kovinkaan isoja eriä, hän selvittää.

Hyytiän mukaan näyttää siltä, että myyntibuumi jatkuu myös helmikuussa.

– Hyviä kelejä pukkaa ainakin pitkäaikaisten ennusteiden perusteella. Oikean talven tulon huomaa myös laduilla ja luistinradoilla, jotka ovat nyt täynnä väkeä vauvasta vaariin, hehkuttaa vapaa-aikanaan Laitilan Jyskeen hiihtojaostoa vetävä Hyytiä.

Rami Hyytiän mukaan hyvin kauppansa ovat tehneet myös pakkaseen ja ulkoliikuntaan soveltuvat asusteet samoin kuin nastoitetut kengät ja lumikengät. Myös nastoitettuja polkupyöränrenkaita kysytään säännöllisesti.

– Ihmiset heräsivät nauttimaan talven riemuista viimeistään siinä vaiheessa, kun luonnonladut ja -jääkentät avattiin. Uudessakaupungissa pääsee toki hiihtämään Vahterusringin laduillekin, mutta monen mielestä se on eri asia kuin oikea talvi. Tämä on huomattu kiitettävällä tavalla myös kunnissa ja matalan kynnyksen latuja on vedetty myös erityisesti lapsia ajatellen, Hyytiä tietää.

Intersport-ketjuun kuuluvassa Uudenkaupungin Kesportissa on myös kattava huolto- ja kunnostuspalvelu niin suksille kuin luistimillekin. Jo pikkupoikana hiihtämiseen hurahtanut kauppias huolehtii itse suksien voitelusta samoin kuin laskettelusuksien kanttien kunnostamisesta. Luistinten teroituksessa apuna on usein isä Raimo Hyytiä.

– Itse teen tarvittaessa asiakkaiden suksiin vaikka kilpavoitelut, mutta suurin osa harrastajista haluaa huolehtia voitelusta itse. Toinen ääripää ovat sitten ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä nykysuksienkin tarvitsevan säännöllistä huoltoa. Hienosta lajista saa entistä enemmän nautintoa irti, kun varusteet ovat kunnossa. Ei ole mikään häpeä tuoda säännöllisesti myös suksia liikkeeseen huoltoon, Rami Hyytiä painottaa.

” Hyvän talven lisäksi ihmisiä on ajanut ulos harrastamaan koronavirus”

Laitilassa luistelutarvikkeita myy Jumpsport. Kauppa on käynyt yrittäjä Mika Lainion mukaan tavallista paremmin.

– Hyvän talven lisäksi ihmisiä on ajanut ulos harrastamaan koronavirus, joka on sulkenut monia sisäliikuntapaikkoja Laitilastakin.

Kun lumi ja pakkaset tulivat, alkoi kauppa ensin asustepuolella eli niin pipoja, lämpimiä hanskoja ja uuden sukupolven teknisiä alusasujakin myytiin hyvin. Samoin ostettiin paljon luistinsuojia ja kypäriä. Harvinaisen paljon on kysyttiin myös ringetterinkuloita.

– Halvan pään luistimet alkavat olla nyt jo loppu. Yleisimmät koot loppuivat käytännössä viikossa.

Luistinten ensi talven ennakkotilaukset on pitänyt nyt jo tehdä, vaikkei kukaan osaa ennustaa seuraavan talven olosuhteita ennakkoon.

– Tavaraa saattaa jäädä isojakin määriä varastoon tai sitten ei, Lainio miettii.

Mika Lainio kertoo, että kiirettä on pitänyt myös teroituspuolella, kun ihmiset ovat kaivaneet vanhoja välineitään varastoista esiin. Asiantuntijaa kaivataan apuun teroituksissa, kun terien profiilit ovat menneet heikolle hapelle, eikä sopivia välineitäkään löydy kotioloista.

– Nyt teroitusapua ei ole löytynyt edes jäähallilta, kun senkin ovet ovat koronan takia kiinni, Lainio muistuttaa.

Suksikauppiaita ei Laitilasta nykyisin enää löydy, kun Jäspi lopetti niiden myynnin. Arja Jäspin mukaan täydennyksiä tälle talvelle ei ole enää tehty ja ostohalukkaat on ohjattu Kesportille Uuteenkaupunkiin.

– Suksien huollot ja voitelut onnistuvat edelleen meilläkin ja voiteita löytyy myös hyllystä, Jäspi tarkentaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here