Tanskalainen Danaeg osti Munaxin koko osakekannan – Laitilalaisyritys jatkaa itsenäisenä yhtiönä konsernissa

0
Janne Torikka ja Juhani Torikka esittelivät Munaxin uraauurtavaa kanalahanketta viime syksynä. Arkistokuva: Solina Saarikoski

Laitilalaisen Munax Oy:n koko osakekanta myytiin tanskalaiselle kananmuna-alan markkinajohtajalle Danaeg-konsernille, Munax kertoo verkkosivuillaan. Munaxin toimitusjohtaja Janne Torikka ja koko muu henkilöstö jatkavat tehtävissään. Jatkossa Munax toimii itsenäisenä yhtiönä Danaeg-konsernissa.

– Munax on tullut siihen vaiheeseen kehityksessään, että tarvitsemme vahvan kumppanin viemään ideoitamme ja innovaatioitamme eteenpäin. Danaeg on ollut Munaxin vähemmistöosakas vuodesta 2015 asti. Kuluneet yhdessä vietetyt kuusi vuotta ovat olleet Munaxin historiassa vahvaa kasvun ja rakentamisen aikaa. Nykyisellään Munax on kasvanut kolmella paikkakunnalla toimintaa pyörittäväksi kokonaisuudeksi. Uusi omistaja sitoutuu vahvasti kasvattamaan Munaxia entisestään. Pohjoismainen omistus on myös suomalaiselle tuottajalle hyvä asia. Danaeg tuntee näiden vuosien jälkeen kananmunatuotantomme, joten yritys on ehdottomasti paras kumppani viemään kananmunaosaamistamme uudelle asteelle, toteaa Munaxin toimitusjohtaja Janne Torikka.

Danaeg osti vähemmistöosakkuuden Munaxista vuonna 2015. Munax kertoo verkkosivuillaan Danaegin kirjoittavan tiedotteessaan, että Munaxin kasvu ja laajennukset ovat kiinnostava asia.

– Viime vuosina olemme tulleet lähelle Munaxia ja perehtyneet Suomen munamarkkinoihin erittäin hyvin, ja uskomme, että Munaxin hankinnan myötä voimme kasvattaa kokonaisvientiämme ja samalla olla entistäkin suuremmassa roolissa – ei vain Suomessa vaan myös Pohjoismaissa. Munaxin hankinta sopii täydellisesti kokonaisstrategiaamme, jossa keskitymme kasvamaan Pohjoismaissa muun muassa yritysostojen, uusien innovatiivisten tuotteiden kehittämisen ja kotimaan markkinoilta viennin vahvistamisen kautta. Siksi odotamme innolla yhtiön integroimista edelleen konserniimme, sanoo konsernijohtaja Jann Dollerup Vig Jensen.

– Munax on ollut hyvin visionäärinen lähestymistavassaan liiketoimintaan. Vuosien mittaan he ovat investoineet voimakkaasti tuotantolaitoksiinsa, ja nykyään heillä on yhtenäinen tehdas, joka on yksi Pohjois-Euroopan nykyaikaisimmista ja tehtaan laajentamiseksi on jo kunnianhimoisia suunnitelmia. Lisäksi Munax on myös erittäin innovatiivinen ja on kehittänyt useita kiinnostavia uusia tuotteita, joita pystymme nyt hyödyntämään sekä Pohjoismaissa että monilla vientimarkkinoillamme, konsernijohtaja Jann Dollerup Vig Jensen tarkentaa.

Danaeg

  • Danaeg-konserni perustettiin vuonna 1895 kananmunaosuuskunnaksi.
  • Konsernin omistaa 62 tanskalaista ja ruotsalaista munantuottajaa (50 %) ja raaka-ainekonserni DLG (50 %), joka on yksi Euroopan suurimmista maatalousyrityksistä.