TS: Naantalin johtajan valinta voi edetä sunnuntaina – asettuuko suurin valtuustoryhmä Katteluksen taakse?

0
Laitilassa kaupunginjohtajana syyskuussa aloittanut Lauri Kattelus tavoittelee Naantalin johtajan virkaa.

Turun Sanomien mukaan on mahdollista, että Naantalin suurimman puolueen, kokoomuksen, valtuustoryhmä päättäisi jo tänään sunnuntaina, kenet se haluaa Naantalin seuraavaksi kaupunginjohtajaksi. Laitilalaisittain kiinnostavaa on, asettuuko ryhmä Laitilan kaupunginjohtajan Lauri Katteluksen (kok) taakse.

Kokoomuksella on 16 valtuutettua Naantalin 43-paikkaisessa kaupunginvaltuustossa.

Katteluksen tavoin Naantalin kaupunginjohtajan kisassa loppusuoralle ovat edenneet Mika Herpiö, Laura Leppänen ja Riku Rönnholm. Syyskuussa Laitilan kaupunginjohtajana aloittanut tamperelaissyntyinen Kattelus on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Naantalissa.

Viime vuodet ennen Laitilan pestiään Kattelus toimi Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Kattelus antoi Naantalin kaupunginjohtajan virkaan suostumuksensa varsinaisen hakuajan jälkeen.

Naantalin kaupungin verkkosivujen mukaan tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan kokouksessaan 15. maaliskuuta.

Turun Sanomien haastattelema Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Lindström (kok) kertoo maanantaina kokoontuvan kaupunginhallituksen käsittelevän kaupunginjohtajan valintaa, mutta arvelee haastattelussa käsittelyn jäävän keskustelujen tasolle.

Naantalin kaupunginjohtajana syyskuusta 2014 toiminut  Jouni Mutanen  jää eläkkeelle ensi kesänä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here