Tuuli Kuisma kertoi torstai-iltapäivällä koronatilanteen rauhoittuneen – Myöhemmin tuli tieto, että Laitilassa levinnyt virus on brittivarianttia

0
Jyskeessä on kymmenen eri jaostoa. Jokainen jaosto on määritellyt, miten lajissa voidaan treenata. Arkistokuva: Ari Anteroinen

Laitilassa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen listojen mukaan todettu torstaihin mennessä yhteensä 69 koronatartuntaa. Tällä viikolla Laitilan tilastoihin on merkitty yksi sairastunut.

Pyhärannan listoille tuli torstaina kaksi uutta tartuntaa. Kunnassa on todettu yhteensä 10 tapausta.

Laitilan terveyskeskuksen ylilääkäri Tuuli Kuisma kertoi Laitilan Sanomille torstai-iltapäivällä, että Laitilan tilanne näyttäisi rauhoittuneen. Torstai-illalla Satakunnan sairaanhoitopiiri kertoi, että Laitilasta on levinnyt Raumalle muuntunutta virustyyppiä. Virus on Britanniassa yleistä virustyyppiä.

Vielä torstaina iltapäivällä arvioitiin, että tarvetta etäopetukselle ei ole, mutta illalla ilmoitettiin etäopetukseen siirtymisestä

Laitilan kaupunki tiedotti tiistaina, että Laitilassa varaudutaan etäopetukseen neljäsluokkalaisten ja sitä vanhempien peruskoululaisten osalta. Varautumisen taustalla oli viime viikon 80 oppilaan massa-altistuminen koronavirukselle Kappelimäen koulussa. Ylilääkärin mukaan kukaan koulussa altistuneista ei ole ainakaan vielä torstai-iltapäivään mennessä ollut sairastunut.

– Meillä ei ole vielä tarvetta siirtyä etäopetukseen, mutta seuraamme tilannetta tosi herkällä korvalla, kertoo vs. sivistystoimenjohtaja Nestori Mäkelä, kertoi torstai-iltapäivällä.

Tilanne kääntyi päälaelleen. Torstai-illalla Nestori Mäkelä tiedotti Laitilan Sanomille, että 4- 9-luokkalaiset siirtyvät etäopetukseen. Taustalla on koronavirusmuunnoksen toteaminen.

Jyskeessä kukin urheilujaosto päättää siitä, miten kussakin lajissa treenataan

Laitilan Jyskeessä ne harrastusryhmät ovat olleet tauolla, joissa on ollut ikäluokkia, jotka altistuivat viime viikolla koronavirukselle koulussa ja iltapäivätoiminnassa.
– Esimerkiksi voimistelijoilta on ollut kaksi nuorinta joukkuetta tauolla, kertoo Jyskeen puheenjohtaja Ilkka Vuorela.

Vuorelan mukaan Jyskeen urheilujaostot päättävät itse, miten kussakin lajissa treenataan.
– Toimimme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja lajiliitoilta saamiemme ohjeiden mukaan.

Vuorela kertoo, että jaostoissa tehdään koko ajan töitä sen eteen, että lapset saavat harrastaa.
– Tosi varpaisillaan ollaan oltu, kun Laitilan tilanne on se mikä on. Treenitauko aloitetaan heti, mikäli on hiukankin pelkoa, että tauti leviää.

Muokattu torstaina 4.2. kello 19. Lisätty tieto, että laitilalaiset 4- 9-luokkalaiset siirtyvät etäopetukseen. Kello 21.15 lisätty tieto, että Laitilassa levinnyt koronavirus on muuntunutta koronavirusta.