Kirjasto kokoaa noudettavia kirjakasseja asiakkaiden toiveiden mukaan

0
Sofia ja Rasmus Söderman löysivät kirjakassista kivaa luettavaa. Kuva: Heidi Söderman

Laitilan kirjasto alkoi tarjota vuosi sitten keväällä kirjakassipalvelua, kun kirjasto oli koronan vuoksi suljettuna. Vaikka kirjasto onkin taas avoinna, on kirjakassipalvelua mahdollista yhä käyttää.

– Jos kirjastoon tuleminen huolettaa, asiakas voi kertoa toiveensa sähköpostilla tai puhelimitse. Kirjastossa kootaan toiveiden mukainen kassi, jonka asiakas käy noutamassa sovittuna aikana, kirjastonhoitaja Päivi Salminen kertoo.

Erityisesti lapsiperheet ovat käyttäneet ahkerasti kirjakassipalvelua, mutta Salmisen mukaan kirjakasseja on tehty jonkin verran myös ikäihmisille, työssäkäyville ja muillekin kirjaston asiakaille.

– Kun Laitilassa oli tiukemmat koronarajoitukset 5.-19.2.2021 ja kirjastokin palveli rajoitetusti, kirjakassipalvelusta tuli entistä suositumpi ja etenkin lapsiperheet ottivat palvelun omakseen.

Yksi palvelun tyytyväisistä käyttäjistä on Heidi Söderman .

– Kun rajoitukset tulivat, laitoin kirjastoon sähköpostia, että minulla on 5 ja 2 vuotiaat lapset, ja heidän iltasatukirjansa alkavat olla luettu, että miten olisi mahdollista lainata lisää kirjoja.

Aluksi Söderman suhtautui palveluun pienellä varauksella.

– Mietin, että jos se on sellainen, että minun täytyy jostain Vaski-kirjastojen hakujuttujen kautta lähteä hakemaan, niin siihen en olisi lähtenyt.

Kolmen tunnin päästä sähköpostilaatikkoon kilahti kuitenkin iloinen yllätys.

– Tuli viesti, että kirjakassit on lainattu lapsille valmiiksi ja saa tulla hakemaan. On kyllä tosi luonnikasta!

Kirjakassia pyytäessä ei Päivi Salmisen mukaan tarvitse olla välttämättä mielessä tiettyä kirjailijaa tai kirjaa.

– Voi pyytää vaikkapa paketin kuvakirjoja 6-vuotiaalle, helppoa luettavaa tokaluokkalaiselle tai pinon pohjoismaisia dekkareita. Kirjakassissa voi tilata kaikkea kirjaston aineistoa, niin lehtiä kuin elokuviakin, Salminen selostaa.

Södermanin perhe on ollut tyytyväinen kirjaston heille valitsemiin kirjoihin.

– Ehkä en olisi itse valinnut ihan kaikkia, mutta lapset tykkäsivät tosi paljon. Itse myös koen, että oli kiva, että nyt tuli vähän erityylisiä kirjoja kuin mitä tavallisesti lainaan.

Kirjastosta korostetaan, että koronan ei tarvitse antaa rajoittaa lukuharrastusta.

– Lisäksi nyt, kun vietetään enemmän aikaa kotona, myös lukemiselle on enemmän aikaa. Etätöihin siirtymisen myötä ennen työmatkaan kuluneen ajan voi nyt käyttää lukemiseen, Salminen suosittelee.

Noudettavan kirjakassin saa tilattua, kun kertoo toiveensa sähköpostilla kirjasto@laitila.fi tai puhelimitse arkisin klo 9–19 puh. 040 485 3543.

Kirjasto kotiin -palvelusta kiinnostuneiden kannattaa soittaa kirjastoon puh. 040 662 6893.

Kirjoja kotiin mukavien jutteluhetkien kera

Kirjasto kotiin on jo pidempään olemassa ollut palvelu, jossa kirjasto toimittaa kirjaston aineistoa asiakkaille, jotka eivät esimerkiksi sairauden, vamman, liikuntaesteen tai korkean iän takia pysty itse käymään kirjastossa. Saatavilla on koko Vaski-kirjastojen aineisto.

– Ensimmäisellä käynnillä kartoitetaan asiakkaan toiveet ja mielenkiinnon kohteet kirjojen ja muun aineiston suhteen. Näiden perusteella kirjastonhoitaja valitsee asiakkaalle lainattavaa aineistoa. Palvelu on täysin luottamuksellista, Päivi Salminen kertoo.

Palvelua on onnistuneesti käyttänyt muiden muassa Margareeta Uusitorppa .

– Keskustelimme, että millaisista kirjoista tykkäisin. He toivat sitten useamman kirjan ja palauttivat ne ja toivat taas uusia.

Lukeminen on ollut Uusitorpalle aina tärkeä harrastus.

– Olen vanha ihminen ja lukenut paljon lapsesta asti. Tykkään lähihistoriasta, minua on aina kiinnostanut miten ihmiset ovat eläneet, olleet ja selviytyneet kaikista asioista.

Hiljattain luvussa on ollut muun muassa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa .

– Olen nyt tykännyt kovasti tämän Kinnusen kirjoista. Mieheni oli siellä Lapin sodassa, ja sillä tavalla se kiinnostaa. Ja sitten oli tämä Tapio Koivukari , kun olen itsekin sieltä Raumalta päin.

Tällä hetkellä Uusitorpan lukuharrastusta haittaavat näköongelmat.

– Minulle ei tuoda nyt, kun silmiini tuli vähän sellaista rappeumaa, ja kun tämä koronajuttu on ollut vähän sellaista, että sopiiko vai eikö sovi tuoda, niin jäin siitä pois. Mutta minulla on lupa sitten palata ja pyytää että tulevat taas. Ja vaikka silmät tekevät kiusaa, niin olen siltikin pystynyt vähän lukemaan.

Uusitorpan kokemukset palvelun käytöstä ovat kauttaaltaan positiivisia.

– Se oli kauhean hauskaa kun tulivat, oli ystävällinen ja kiva ihminen. Meillä oli sellaisia mukavia jutteluhetkiä aina. Hänellä ei ollut niin kiirettä, että kerkisi vähän olemaankin. Kyllä se hieno palvelu on, ja tuntuu hyvältä kun ollaan ystävällisiä, niin ei tarvitse aristella kun voi niitä omia toivomuksia sanoa, Uusitorppa kehuu.