Koskelan murhenäytelmä hiljensi, kynttilät syttyivät uhrin muistoksi

0
Pirjo Sinisalo sytytti kynttilän ensimmäisten joukossa.

Pirkko Varjo

Miten voi kirjoittaa sellaisesta, jolle ei ole sanoja?

Se, mikä tapahtui ja monta kertaa kerrottu on, että Koskelassa 4.12.2020 kolme 16-vuotiasta poikaa tappoi ikätoverinsa ja että he odottavat nyt tuomiota teostaan. Uhrin muistolle sytytettiin kynttilöitä eri puolilla Suomea perjantaina.

Laitilassa kynttilät syttyivät kaupungintalon edustalle. Paikalla oli seurakunnan ja nuorisotoimen edustajia sekä kymmeniä kaupunkilaisia.

Sanoja ei ollut. Kerta toisensa jälkeen sanat tukahtuivat, silmät kostuivat, huokailtiin. Todettiin lopulta, että ihan kamalaa, ei voi käsittää.

Sydäntä särkee. Tämä juttu menee tunteisiin ja saa mennä. Ajatus siitä, että vasta muutama vuosi sitten kaikki neljä olivat kirkassilmäisiä toppahaalaripoikia päiväkodin pihalla, on liikaa. Että se, mikä alkoi pienestä kiusoittelusta, paheni ja jatkui jatkumistaan kunnes tapahtui se mikä tapahtui.

Sanoja ei heti ollut edes kirkkoherra Petri Laitisella . Hän etsi muistiinpanonsa Raamatun välistä ja puhui sitten osanotosta, eläytymisestä ja siitä, miten kiusaamista ei saisi yhtään hyväksyä eikä ketään jättää yksin. Perheissä pitää rakastaa ja asettaa rajoja sekä opettaa lapset kunnioittamaan muita ihmisiä.

Siitä me kaikki olemme nyt varmasti yhtä mieltä. Siitä on sisimmässään varmasti samaa mieltä myös se nuori kovanaama, joka parhaillaan kiusaa ja häiriköi ja voi pahimmillaan, kun kaikki menee oikein kunnolla pieleen, vahingossa tappaa jonkun.

Kuka keksi, että nuoruus on ihanaa? Nuoruus on mielenhäiriö, hirveä, alkukantainen, hallitsematon aika lapsuuden ja aikuisuuden välissä, pahimmillaan yhtä helvettiä.

On ihme, että suurin osa pääsee siitä yli ilman peruuttamattomia vaurioita, sillä nuoruudessa on ainekset vaikka mihin, hyvässä ja pahassa. Yksi väärä askel, yksi väärä ovi, mikä tahansa yksi ja sinänsä mitätön, voi pilata koko loppuelämän. Niin kuin nyt kävi noille neljälle pojalle.

Kuka muuten toi sen viinan alaikäisille?

Kaupungintalon edustalle tuli myös nuoria. Kysyin heiltä, onko Laitila turvallinen paikka ja he sanoivat, että on. Jonkun mielestä yksin liikkuminen tuntuu välillä pelottavalta.

Koskelan tapauksesta ei ole kauheasti puhuttu. Monet sanoivat, ettei siitä ole puhuttu koulussa eikä kotona, ei edes kavereiden kanssa. Joku puolestaan kertoi, että koulussa puhuttiin aiheesta paljon. Riippuu opettajasta, puhutaanko vai ei.

Se, etten laita nuorten nimiä tähän, on tahallista. Joku heistä pelkäsi, että tulee sanomista. Ei tule ainakaan tämän takia, siksi, että osoittaa myötätuntoa.

Olisipa keino siirtää jokainen nuoruuden mustavalkoisesta, kuolemattomasta ja kaiken ensimmäistä kertaa keksineestä tilasta hetkeksi kymmenen tai viidentoista vuoden päähän. Sieltä katsoen on selvää, mitä olisi pitänyt tehdä ja jättää tekemättä.

Koskelan poikia tosin sekään ei enää auttaisi.

Kirkkoherra Petri Laitinen ja nuorisotyöntekijä Pia Penttinen toivat seurakunnan kynttilän. Todellista vahvuutta on olla hyväksymättä kiusaamista, Laitinen sanoi.
Mira Kallio (vas.) ja Sini Kemppainen toivoivat kynttilöiden muistuttavan, miten tärkeää jokaisen on toimia sen puolesta, ettei ketään kiusattaisi.
Pirjo Sinisalo sytytti kynttilän ensimmäisten joukossa.