Ehdokaslistat on julkistettu. Tosin tänä vuonna vaaleja siirrettiin kahdella kuukaudella eteenpäin ja samalla tuli mahdollisuus vielä täydentää ehdokaslistoja alkuperäisen takarajan jälkeen. Täytyy sanoa, että toivon niin tapahtuvankin.
Minulla on ollut tapana äänestää itselleni tuttua ihmistä. Mihinkään puolueeseen en ole koskaan liittynyt.
Politiikkaa kyllä seuraan. Useimmista puolueista löytyy kannatettavia asioita, mutta koko pakettia en ole yhdeltäkään kelpuuttanut. Lopputulema on, että olen niin sanottu liikkuva äänestäjä.
Nuoruudessani vaihdoin paikkakuntaa tiheään. Kuuluin nukkuvien puolueeseen useissa vaaleissa, kun en tuntenut listoilta ketään, saati että olisin löytänyt mieluisaa ehdokasta. Viimeiset neljä vuosikymmentä olen asunut samoilla sijoilla ja käyttänyt äänioikeuttani säännöllisesti.
Tulevissa kuntavaaleissa edessäni on mielenkiintoinen tilanne: listoilla liki kaikki ovat jotenkin tuttuja, mutta…. Neljä vuotta sitten tarjolla oli harkitsevia, toimeliaita, täyden luottamukseni omaavia ehdokkaita valita asti. Mihin he nyt ovat kadonneet?
Minulle on kerrottu, että muutama vuosikymmen sitten oli helppo löytää ehdokkaita vaaleihin. Pyydetty oli jopa otettu kohdalleen osuneesta kysymisestä. Tilanne on nyt kuulemma täysin toinen. Mikä on muuttunut?
Jo kuukausia sitten paikallislehdessä kerrottiin useasta, jotka eivät aio enää asettua ehdokkaaksi. Niin on ollut aikaisemminkin, kun ikä alkaa painaa ja kunnallista päätöksentekoa on takana jo useampi valtuustokausi.
Tällä kertaa tilanne on erilainen. Luopujissa on monia työikäisiä, virkeitä ihmisiä. Miksi ?
Jo viime eduskuntavaaleissa ihmettelin konkarien joukkopakoa. Ilmeisesti politiikassa toimimisen luonne on muuttunut. Joku totesi vähemmän kauniisti, että “ei halua olla kansakunnan kusitolppana”. Oli varmasti saanut osakseen someryöpytystä.
Paksua nahkaa politiikassa olo on vaatinut ennenkin, mutta somessa kulovalkean tavalla leviävät asiattomuudet ovat ihan erilaista todellisuutta kuin selän takana suusanallisesti levitetyt huhupuheet. Jokaisesta löytyy virheitäkin, mutta somemaailma ei armeliaisuutta tunne.
Havaintojeni mukaan politiikkaan pyrkivien joukossa yliedustettuina ovat ihmiset, joiden useimmissa lauseissa subjektina on minä. Jos oman kilven kiillotus on päällimmäisenä, herää epäily laaja-alaisemman hyödyn puntaroimiskyvystä.
Nuorempi polvi osaa myös arvostaa omaa aikaansa eri tavalla kuin oma sukupolveni. Siitä on suora seuraus, että ollaan haluttomia ryhtymään sellaiseen, jota ei koeta palkitsevaksi. Ymmärrän tätä näkökulmaa erinomaisesti, sillä eläkkeellä olen ollut äärimmäisen nuiva sitouttamaan itseäni yhtään mihinkään.
Huolissani olen silti kehityksen suunnasta. Päätöksentekoon tarvitaan monen sortin tietämystä, asioihin perehtymisen halua ja yhteistyökykyä. Hyvin toimiva demokratia kestää värikkäätkin satunnaiset irtiotot, mutta jos valtuustoista tulee rähjäämisen pelikenttiä, fiksuimmat luovuttavat.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.