Novidan ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö tiivistyy

0
Turun AMK:ssa opiskelevat Emmi Laitonen ja Sini Kantola sekä Novidan kaksoistutkinto-opiskelun ohessa AMK-kursseja suorittava Juulia Jokinen suorittavat opintojaan Uudenkaupungin etäopiskelupiste Pointissa Novidan tiloissa.

Novida on solminut yhteistyösopimukset Turun ja Satakunnan ammattikorkeakoulujen kanssa.

– Yhteistyö antaa Novidan ammatillisen perustutkinnon opiskelijoille Loimaalla, Uudessakaupungissa ja Liedossa sekä ja Novidan lukion opiskelijoille mahdollisuuden opiskella ammattikorkeakoulujen johdanto-opintoja, avoimen ammattikorkeakoulun opintoja tai tutustumisopintoja, toteaa Novidan pedagoginen rehtori Petri Lähde.

Novidan opinto-ohjaaja Pasi Junttasen mukaan yhteistyö avaa opiskelijoille mahdollisuuden tutustua ja kokeilla opiskelua ammattikorkeakoulussa jo ammatillisten opintojen aikana ja siten antaa omakohtaista tietoa opiskelijalle omista kyvyistä ja mahdollisuuksista ammattiin valmistumisen jälkeen.

– Yhteistyö avaa ovet ammattikorkeakouluun, kertoo Junttanen.

Myös ammattikorkeakoulut pitävät yhteistyön lisääntymistä tärkeänä.

– Osaamisen merkitys korostuu entisestään tulevaisuuden työelämässä. Meille on suuri ilo rakentaa Novidan kanssa toimintamalli, joka mahdollistaa heidän opiskelijoilleen aiempaa sujuvamman etenemisen kohti oman alansa huippuammattilaisuutta, toteaa Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila.

Valtaosa toisen asteen opiskelijoista harkitsee jatko-opintoja. Satakunnan ammattikorkeakoulun, Samkin, tarjoamissa väyläopinnoissa pääsee tutustumaan korkeakouluopintoihin.

– Samalla kun nuori tai aikuinen ammattiin opiskeleva vakuuttuu jatko-opintojen mielekkyydestä, vahvistaa hän korkeakouluopinnoissa tarvittavia taitoja. Samkin väyläopinnoissa saa lupauksen jatko-opintopaikasta, kunhan ammatillinen tutkinto tulee myös suoritetuksi. Samkin näkökulmasta väylä tuo motivoituneita opiskelijoita, jotka menestyvät korkeakouluopinnoissa ja pärjäävät työmarkkinoilla, toteaa Samkin opetuksen vararehtori Timo Mattila.

Yhteistyöstä veto- ja pitovoimaa

Novida on mukana Seutu 1 – Joustavat koulutusmallit -hankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on seudun pito- ja vetovoiman lisääminen eriasteisen koulutuksen saatavuutta parantamalla. Novidan toiminnallisena päätavoitteena hankkeessa on luoda ketterä ja tehokas ammattikorkeakoulun etäopiskelupiste ja -konsepti Loimaan ja Uudenkaupungin seutukunnille.

– Ammattikorkeakouluyhteistyö edesauttaa ja tasoittaa tietä ja siirtymistä toiselta asteella ammattikorkeakouluopintoihin. Hankkeen tavoitteena on myös helpottaa korkeakouluopintojen suorittamista kotipaikkakunnalta käsin, toteavat hankevastaavat Elina Siivonen ja Jarkko Kantola.

Amk-etäopiskelupisteitä ovat Pointti Uudessakaupungissa ja Hubi Loimaalla.

– Amk-opintojen joustava suorittaminen on alueen vetovoimaisuutta lisäävä tekijä niin yritysten kuin myös yksittäisten henkilöiden näkökulmasta katsoen, Elina Siivonen ja Jarkko Kantola kertovat.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here