Pönttö tuli taloon

0

Aamutoimet vaativat akrobatiaa. Miten pukea niin, ettei lattialla häntäänsä vispaavan olennon hampaat takerru kiinni sukkaan? Se metsästää niitä kuin piraija. Mäyräkoiranpentu seuraa perässä myös vessaan. Sen on päästävä sinne, missä joku muukin on. Mäyräkoira rakastaa ihmisiä ja pentu kaikkea mahdollista, mitä voi purra ja syödä. Niinpä vessapaperirullaa ei enää säilytetä kätevästi käden ulottuvilla telineessä, vaan hyllyllä. Aamuvenyttely sujuu siinä samalla, kun tekee ojennusliikkeitä hyllyn suuntaan. Vessaharja on siirretty siivouskomeroon. Yhden aamun kilpajuoksu koiranpennun ja ei-niin-steriilin vessaharjan perässä opetti, ettei vessaharjaa tarvitse säilyttää vessassa. Miksi sitä ei ollut hoksannut aiemmin?

Lahkeet, sukat, tossut ja kengät, niitä se Pönttö myös rakastaa. Oikeasti mäyräkoiranpentumme sai ensi päivinään toisen nimen, mutta kun sen käytös muistuttaa suuresti television Putous-sarjan sketsihahmoa, niin olkoon sen nimi tässä tarinassa Pönttö.

Pönttö on lannistumattoman sisukas. Ovenraosta se tunkee sisään mahdollisimman pitkä keppi suussaan ja kun se ei heti onnistu, yrittää uudestaan. Yleensä keppi katkeaa ja ovi naarmuuntuu, mutta se karvainen kaveri ei varmasti hellitä. Vastoinkäymiset on tarkoitettu voitettaviksi.

Arki koiran kanssa ei ollut mikään yllätys. Onhan näitä koirakokemuksia kertynyt. Lapsuuden kodissa perheen pönttö oli Turre. Sekarotuinen koira oli parempi terapeutti kuin moni koulutettu ihminen. Se ei koskaan uupunut kuuntelemaan varhaisteinin murheita. Kyyneleet kuivuivat koiran turkkiin.

Turren jälkeen tuli Jetta, mutta silloin olin jo teini ja kartsalla poikia katsomassa. Nopeasti se oma kulta löytyikin ja ensimmäiseen yhteiseen kotiin hankittiin tietenkin koira, cockerspanieli Julia. Yhden kesän olimme kahvilayrittäjiä. Onneksi kesäkahvilassa vieraillut terveystarkastaja ei saanut tietää, että koiramme vietti aikaa aina välillä kahvilassa. Se viihdytti asiakkaita ja sai palkaksi silityksiä enemmän kuin moni mies saa koko elämänsä aikana.

Perheemme vahvistui sitten kahdella ihmislapsella. Julian jälkeen hankittiin monirotuinen Tiitu ja mäyräkoira Ossi. Minusta ja Ossista tuli majakka ja perävaunu. Siitä alkoivat yhteiset vessareissut mäyräkoiran kanssa.

Kun lapset lähtivät maailmalle, päätimme, että enää ei hankita yhtään elukkaa, ei kissaa, ei liskoa, ei undulaattia eikä ainakaan koiraa, joka vaatii niin paljon huolenpitoa. Sitten tuli korona ja meille kävi kuten monelle muullekin. Kotona vietetty aika sai ajattelemaan, että olisihan koiranpentu vaan niin ihana. Niin meille tuli Pönttö taloon, emmekä olleet väärässä: koiranpentu on ihana. Viimeisen kahden kuukauden aikana naurusaldoa on kertynyt enemmän kuin vuosiin.

Me huolehdimme Pöntöstä ja se huolehtii meistä. Aamuviideltä seison takki yöpuvun päällä keskellä pihaa Pöntön seurana, kun se on vessa-asioilla. Ihailen taivaalla möllöttävää täysikuuta ja hengitän syvään kirpeää pakkasaamua. Juuri tällaisena hetkenä koen suurta onnen tunnetta.

Kun ihminen kokee epämääräistä kolotusta, alakuloa ja yksinäisyyttä, ehkä lääkärin ei pitäiskään antaa lääkereseptiä, vaan lemmikkisuositus.

Teija Uitto

Kirjoittaja on Laitilan Sanomien päätoimittaja ja mäyräkoiran emäntä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here