Viimeisen kahden viikona aikana Laitilassa todettiin 11 koronavirustartuntaa

0
Kuvakaappaus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen maanantaina päivittyneestä ilmaantuvuuskartasta osoittaa Laitilan ilmaantuvuuden olevan kohtuullisella tasolla verrattuna esimerkiksi Uuteenkaupunkiin tai Raumaan.

Viimeisen kahden viikon aikana Laitilassa asuvia koronaviruksen saaneita henkilöitä on todettu 11, Laitilan terveyskeskus tiedotti maanantaina aamupäivällä.

Tartuntatautilain mukaisessa eristyksessä on yhä 9 henkilöä. Koronavirukselle altistuneita samalla aikavälillä on 28. Näistä 16 henkilöä on yhä tartuntatautilain mukaisessa karanteenissa. Neljän tartunnan saaneen henkilön tartunnanlähde ei ole tiedossa.

Välillä paikallisten tietojen perässä laahanneiden, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen maanantaina päivitettyjen tilastojen mukaan koko pandemian aikana Laitilassa on todettu 95 koronatartuntaa, Uudessakaupungissa 147 ja Pyhärannassa 15. Maanantaina uusia tartuntoja ei lisätty THL:n listoille Laitilassa eikä Pyhärannassa. Uudessakaupungissa uusia tartuntoja tuli maanantaina THL:n listoille yksi.

THL:n koronakartta osoittaa Laitilan ilmaantuvuusluvun olevan 142 ja Uudenkaupungin 234. Pyhärannasta ilmaantuvuuslukua ei ole saatavilla.

Koko Varsinais-Suomen ilmaantuvuusluku on 192. Ilmaantuvuus kuvaa tapausten määrää kahden viikon ajanjaksolla 100 000 asukasta kohden.