500 kerhon kausi päätökseen

0

Hiihdon ystävien kerho, 500 kilometrin talvikauden aikana sauvoneet, ei kokoonnu tällä kertaa keväällä. Kokoontuminen on myöhemmin ilmoittavana ajankohtana, todennäköisesti vasta uuden kauden alkajaisiksi syyskuun lopulla.

Kerhoon pääsyn kriteerinä on vähintään 500 kilometrin kulkeminen sauvoja käyttäen lokakuun alun ja vapun välisenä aikana. Hiihdon ja rullasuksihiihdon lisäksi kilometrejä on voinut kerryttää sauvakävellen.

– Vaikka talvi oli hiihdon kannalta heikohko, löytynee rajan ylittäjiä yli 10. Siksi siirrämme kokoontumisen syksyyn, kertoo kerhon vetäjä Kari Laiho.

Talvikauden kilometrit tulee ilmoittaa 10. toukokuuta mennessä Kari Laiholle mieluiten sähköpostilla kari.laiho@mhy.fi tai tekstiviestillä puh. 044 072 2070. Ilmoitusten perusteella laaditaan osallistujalista, joka julkaistaan tämän lehden palstalla toukokuussa.

Ulkoliikunta jatkuu vanhaan tapaan esimerkiksi pyöräillen.

– Syksyllä toivottavasti kahvitellaan uuden, tavoitteellisen hiihtelytalven toivossa.