Jättiläisnaisten haudoilla – Kertomus kalliolle kuolleesta jättiläisneidosta on mahdollista tulkita varoittavaksi tarinaksi rajojen yli matkustamaan langenneen naisen kohtalosta

0
Ämmänsuon liki 20-metriä pitkä röykkiö on pronssikautinen hauta. Myöhemmin sen merkitys on saattanut muuttua, ja ihmiset ovat voineet tulla sen äärelle tekemään uhritoimituksia esimerkiksi röykkiöön liitetyn haltijan kiittämiseksi.

Ossi Nyström

Sekä Laitilassa että Pyhärannassa sijaitsee paikka nimeltä Neittenkallio. Vanhalla kansalla oli näiden kohoumien nimille kahdenlaisia selityksiä. Toiset liittyivät leikkiin, toiset kuolemaan. Molemmissa tapauksissa kyse oli ainakin pintapuolisesti jättiläisistä.

Moni laitilalainen ja pyhärantalainen osallistui 1930-luvun puolivälissä Lauri Laihon kansanperinnekeräyksiin. Yksi heistä oli untamalalainen Fredrik Huttela.

– Sem mnä kalevapojast ole juttu kuullu, että Ropa tiä viäres tual Neitsekalljol on heose kengä jälk ja kärry jälje, Huttela kertoi Laiholle.

Ulrika Valtasen Laiholle antaman todistuksen mukaan jättiläisen kärrymatka päättyi ikävästi.

– Ko flikk tul Ropalt takasi, nii se kual siihe kalljol. Se hauratti kalljo viäre, maa pääl vaa hauratti. Ko ol pali saatoväkke nii ne vievä kive ain pääl, sillo ei käytett seppeleit. Siäl on viälki kivivare, sanota ett siin on sen neitse hauta.

Pyhärannan Neittenkalliosta kerrottujen tarinoiden mukaan kallio olisi toiminut jättiläisten leikkipaikkana.

– Ylikylän Eitun talon maalla Neitseen kalliolla asui jättiläisneito; hänellä oli tapana huvikseen ”munkkia” lyödä ja hänen leikkikalunsa, useita parin kyynärän korkuisia kiviä ja yksi suurempi kivi ”säilytetään” vielä kalliolla muistona immestä, Kustaa Killinen kirjoittaa.

Voisiko näistä aikojen saatossa mytologisen kuoren ympärilleen kasvattaneista kansantarinoista olla yhä löydettävissä jonkinlainen totuuden jyvä? Ainakin se pitää paikkansa, että Neittenkallioille on haudattu ihmisiä. Museoviraston rekisteriin on merkitty molemmilta paikoilta pronssikautinen hautaröykkiö.

Täysin tavatonta ei arkeologi ja luututkija Kati Salon mukaan olisi sekään, että Neittenkallioiden röykkiöt olisivat nimenomaan naisten hautoja.

– Rautakaudelta on ainakin Naarankalmanmäki-niminen kohde Lempäälässä, joka nimensä perusteella on tulkittu naisten kalmistoksi. Myös Levänluhdan kalmistoa pidetään naisten kalmistona. Voi olla, että myös pronssikaudella on ollut pääasiassa naisten kalmistoja, kuten Nakkilan Kivialhon Uotinperä II, mutta osteologiset sukupuolimääritykset ovat todella haastavia niin fragmentaarisesta aineistosta, Salo kertoo.

Koska asiasta ei ole mahdollista saada varmuutta suuntaan tai toiseen ilman tarkempia tutkimuksia, lienee syytä tarkastella, josko Neittenkallioiden nimille olisi mahdollista löytää tyydyttävä selitys jotakin toista kautta.

Kulku Neittenkalliolta Neittenkalliolle käy Ämmänsuon kautta

  • Nimistönsuunnittelija Kaija Mallat on tutkinut väitöskirjassaan sellaisia Suomen paikannimiä, joiden alkuosana on naiseen viittaava sana. Hänen mukaansa erityisesti Naara-, Nais-, Neitsyt-, Akka-, ja Ämmä-alkuiset nimet viittaavat usein paikkoihin, jotka sijaitsevat rajalla tai sen läheisyydessä. Nimien tehtävänä on ollut muistuttaa yhteisöä rajojen ylittämiseen liittyvistä käytännöistä ja sosiaalisista normeista.Molemmat Neittenkalliot sijaitsevat melko lähellä Laitilan ja Pyhärannan rajaa. Kyse saattaa kuitenkin olla vielä syvemmällä kulkevista rajoista.Suomen muinais- ja kansanuskoon on kuulunut ajatus siitä, että erilaisilla olioilla on maagista voimaa, väkeä. Folkloristi Satu Apon mukaan naisten väkeä pidettiin myönteisenä silloin, kun sitä käytettiin kodin piiriin kuuluneissa toimissa.

    Väärässä yhteydessä kotipiirin ulkopuolella naisen väen uskottiin olevan vaaraksi koko yhteisölle. Siksi naisten läsnäolo esimerkiksi kotipiirin ulkopuolisilla kulttipaikoilla ei tavallisesti ollut sallittua. Ajatus ”naisen paikasta” jäi elämään, ja kertomus hevoskärryajelun päätteeksi kalliolle kuolleesta jättiläisneidosta onkin mahdollista tulkita varoittavaksi tarinaksi rajojen yli matkustamaan langenneen naisen kohtalosta.

    Molempien Neittenkallioiden lähistöllä tiedetään olleen rautakautista asutusta. Asutuksen yhteydessä oli tavallisesti kalmisto, joka toimi myös vainajienpalvontaan liittyvänä kulttipaikkana. Yhteisöillä oli myös kotipiirin ulkopuolisia kulttipaikkoja. Tähän tarkoitukseen sopiva ympäristö on voinut löytyä esimerkiksi Neittenkallioiden puolivälissä sijaitsevalta Isolakian varhaismetallikautiselta kalmistoalueelta, tai etäämmällä olevalta Pahaistenkirkonmäeltä.

    – Tosa kappale matka metäs, Yli-Hakula tai Suamela maal, on Pahaste kirkk. Siin on semssi kivivareit kans; vähä ylänkömäki, nousse hyvi korkkjale kans. Joskus ko on niit Kalevapoikki ja hiitesi pitänyt olema, nii ne on siin jottai kokkouksias pitäny, Juho Hellsten selitti Lauri Laiholle vuonna 1936.

    Lapset kaivoivat 1950-luvulla Pahaistenkirkonmäen kivikkoisesta pirunpellosta useita luurankoja, joiden luita he veivät kouluun nähtäväksi. Lisäksi vuonna 2009 tehdyssä inventoinnissa on todettu, että paikalla on lukuisia ihmisen tekemiä kuoppia, joista osa muistuttaa hautaröykkiöitä.

    – Pahaistenkirkko-nimilipussa kerrotaan, että se olisi muinaismuisto, kiviröykkiö. Jos näin todella on, se on voinut olla kulttipaikka ja ehkä myös naisten kierrettävä paikka, Kaija Mallat kommentoi.

    Jos Pyhärannan Neittenkallion lähistöllä asunut nainen on halunnut päästä Laitilan Neittenkalliolle astumatta Pahaistenkirkolle tai Isolakian kalmistoalueelle, on reitin pitänyt kulkea alueelta, johon kuuluvat Ämmänsuo, Ämmänkallio ja Ämmänsuonkallio. Neito- ja Ämmä-paikat ovatkin voineet merkitä sellaista kulkureittiä, jota noudattamalla naisten on ollut mahdollista matkustaa rikkomatta niitä rajoja, joita heidän olemiselleen oli asetettu.

    Suomen kaikilla Neitsyt- tai Ämmä-nimillä ei tietenkään ole mytologista taustaa, ja niin voi hyvin olla tässäkin tapauksessa. Ämmä-alkuinen paikka on voinut saada nimensä vaikka siitä, että sen vieressä on suurempi Äijä-alkuinen paikka. Toisaalta Neito-alkuinen paikka on voinut saada nimensä siitä, että sen lähellä on sitä suurempi Ämmä-paikka. Ämmä-nimillä on viitattu myös esimerkiksi siihen, että alue on jätetty ”vanhalle emännälle” syytinkimaaksi.

    Lähin Äijä-paikka lienee 5,5 kilometrin päässä Ämmänsuosta sijaitseva Äijänsuo. Myös Neittenkalliot ovat sen verran etäällä Ämmänkalliosta, että tuntuisi erikoiselta, että paikat olisivat vaikuttaneet toistensa nimeämiseen, ellei näillä paikoilla sitten ajateltu olevan jo ennestään jokin erityinen keskinäinen suhde. Mitä syytinkimaahan tulee, niin ainakin tämän ajan näkövinkkelistä tuntuisi kohtuuttomalta jättää mummo viettämään elämänsä ehtoota suolle tai kalliolle.

    Toisaalta soinen maasto ei tunnu kovinkaan käytännölliseltä läpikulkureitiltä. Lisäksi Ämmänsuon ympäristössä on pronssikautisia röykkiöitä, joista yksi on erityisen vaikuttava. Jos rautakauden ihmiset pitivät Isolakian kalmistoa tai Pahaistenkirkkoa pyhänä ja naisten kierrettävänä paikkana, niin luulisi, että sellaisena olisi pidetty myös Ämmänsuon aluetta.

    Mallat kertoo kuitenkin kirjassaan, että Nimiarkiston kokoelmissa on mainintoja Ämmä-nimisistä naisten uhrilehdoista ja -kivistä. Toivo Vuorelan Kansanperinteen sanakirjassa taas annetaan ämmä-sanalle selitykseksi vanhaksi naiseksi kuviteltu haltija. Juha Kuisma on puolestaan huomauttanut Lempoa koskevassa kirjassaan, että ämmällä on muinoin tarkoitettu naispuolista tietäjää.

    Ämmänsuon röykkiön suuri koko saattaa viitata siihen, että kyseessä on ollut korkeassa asemassa olleen ihmisen hauta. Tällainen ihminen on voinut olla esimerkiksi juuri tietäjä.

    Kun aprikoidaan mitä pronssikaudella kasattu valtava kiviröykkiö on merkinnyt mahdollisesti satoja vuosia myöhemmin lähistöllä eläneille rautakauden ihmisille, on vaikea sanoa muuta kuin, että tuskin sitä ainakaan olankohautuksella ohitettiin. Erilaisia spekulaatioita voi kuitenkin esittää. Mielessä kannattaa kuitenkin pitää, että tässä tapauksessa ne perustuvat lähinnä oletuksille.

    Yksi mahdollisuus on joka tapauksessa se, että ihmiset ovat tienneet tai uskoneet Ämmänsuon röykkiöön liittyvän jotakin, mikä on oikeuttanut tai velvoittanut naiset kulkemaan sen luokse tekemään omia uhritoimituksiaan sillä välin, kun miehet ovat pitäneet vastaavia menoja esimerkiksi Isolakialla tai Pahaistenkirkolla.

    Mutta missä lapset olivat sillä aikaa?

    Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Helinä Uusitalo kertoo, että Pyhärannan Neittenkalliosta on olemassa keruutieto, jonka mukaan nuoriso on pitänyt sitä ajanviettopaikkanaan.

    – Nuoriso on käynyt pääsiäisaamuna kalliolla katsomassa auringon tanssia. Huomautettu myös, että Neittenkallio-niminen mäki on myös Laitilan puolella Untamalan kylässä.

    Toisaalla Laitilassa on myös Neittenkallio, mäki jolla on aikaisemmin sijainnut nuorison tanssipaikka, Uusitalo selostaa.

    Hiisi-sanaa tutkineen Mauno Kosken mukaan sellaisia Hiisi-nimisiä paikkoja, joihin liittyy kokonpoltto-, tanssi- tai piirileikkitraditio, voidaan pitää muinaisina kulttipaikkoina. Ajatuksena on, että ihmiset kokoontuvat yleensä siellä, missä on ennenkin ollut tapana kokoontua.

    Kaija Mallat viittaa Kosken tutkimukseen todetessaan, että myös monet Neitsyt-paikat ovat olleet tapaamis- tai tanssipaikkoja. Jos hyväksytään, että piirileikkitraditio voi ilmentää paikan muinaista kulttiluonnetta, voi se kai yhtä hyvin ilmentää myös paikan muinaista leikkipaikkaluonnetta. Ainakin Neittenkalliolle haudattu jättiläisneito piti paikkaa sellaisena.

    Lähteet

  • Apo, Satu: Naisen väki: Tutkimuksia suomalaisten kansanomaisesta kulttuurista ja ajattelusta 1995
  • Killinen, Kustaa: Muinaisjäännöksiä Vehmaan kihlakunnassa 188
  • Koski, Mauno: Itämerensuomalaisten kielten hiisi-sanue – Semanttinen tutkimus 1967
  • Kuisma, Juha: Lemmon arvoitus 2002
  • Lesell, Kreetta: Rauma – Kalanti (Uusikaupunki) – Uudistettavan voimajohtolinjan inventointi 2009
  • Mallat, Kaija: Naiset rajalla – Kyöpeli, Nainen, Naara(s), Neitsyt, Morsian, Akka ja Ämmä Suomen paikannimissä 2007
  • Pihlman, Sirkku: Laitilan arkeologinen inventointi 1994
  • Vuorela, Toivo: Kansanperinteen sanakirja 1979
  • SKS:n arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma: N1113, N1144, N1162

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here