Laitilasta löytyivät rakkaat rukoilevaiset – Myöhempi Turun tuomiorovasti Lauri Huovinen armon opissa

0
Lauri Huovinen vieraili Turun vuosinaan myös Vakka-Suomessa. Tässä hän on pitämässä esitelmää Uudenkaupungin uuden kirkon 125-vuotisjuhlassa vuonna 1989.

Matti Jussila

Turun tuomiorovastina viimeksi vaikuttanut Lauri Huovinen toimi nuorena pappina kesällä 1940 kirkkoherran apulaisena Laitilassa. Tuo Laitilan aika vaikutti koko hänen myöhempään elämäänsä, kertoo Huovisen poika Sakari kirjassaan Isän kädestä.

– Hän sai aavistuksen siitä, mitä “siirtyminen synnin tunnosta armon alle” saattoi ihmiselle merkitä. Sen omaksuminen kesti koko hänen elämänsä ajan, kirjassa kerrotaan.

Laitila teki jo itsessään vaikutuksen nuoreen Lauri Huoviseen.

– Kaikki oli seutua, jossa pellot olivat niin kiviset ja niin suurella työllä ja vaivalla raivattuja, että jo itse maakin ansaitsi hatunnoston, hän kirjoitti.

Laitilan holvikirkko teki häneen erityisen vaikutuksen, mutta eniten häntä koskettivat ” nämä jo etukäteen rakkaat rukoilevaiset. Heille Herra Kristus on niin tuttava, että luulen heidän elävän jo aivan toisessa maailmassa, taivaassa. Tunnustan, että seuroissa minua ei milloinkaan ole polvistuen saatettu niin lempästi murtumaan, särkymään ja omaa ylpeää minääni suremaan kuin tässä Laitilan kirkossa. Armon sukulaiset löysin täältä “, hän kirjoitti.

Unohtumattoman illan nuori Lauri Huovinen kertoo kokeneensa Laitilassa rukoilevaisten seuroissa Paavolan talossa. Siellä hän tunsi olevansa jälleen omiensa luona.

– Minä olen kuullut monen puhuvan, oppineen ja oppimattoman, professorin ja työmiehen, mutta lienenkö koskaan niin elävää Jumalan sanaa kuullut kuin olen tämän maanviljelijä Paavolan suusta. Sieltä nurkasta, istualtaan, paitahihasillaan puhui. Ihan ex tempore ja ilman mitään apuneuvoja hän kirkasti taivaan tietä kuulijoilleen. Jääkäämme Herran eteen kurjina ja köyhinä syntisinä, mutta kuitenkin Jeesuksen lunastamina, hänen verensä autuaaksi tekeminä – jotain siihen tapaan oli ajatus hänen puheissaan, Lauri Huovinen kirjoitti.

Mutkattomuutta hän kohtasi myös Laitilan kunnalliskodissa, jossa pappi kävi tervhtimässä asukkaita. Siellä oli enimmäkseen sairaita ja heikkoja vanhuksia.

– Puhuin heille Jumalan liitosta, joka kuului juuri heikoille, kurjille ja vähäväkisille, ei ylpeille, itseensä tyytyväisille, itseriittoisille ja lihaansa seuraaville epäjumalien palvelijoille. Huusin jotain tällaista puolikuuron mummon korvaan. “Nii oikke”, sanoi mummo iloinen välke silmissään.

Yksi sykähdyttävä kokemus oli, kun kansaa kertyi Laitilan kirkon holvien alle juhannuksen konfirmaatiojumalanpalvelukseen niin paljon kuin vain johonkin mahtui. Ehtoollisellekin osallistui peräti 750 henkilöä.

Kirkkoherra Johannes Edvard Kallaksen suhteen Lauri Huovinen oli hyvin kriittinen. Nuoren papin ehdottomuudella ja varmuudella hän laati kesän lopulla listan kirkkoherran vioista. Se sisälsi kaikkiaan kahdeksan “faktaa”.

Niitä ei liene tässä syytä kaikkia luetella. Esimerkkinä voi mainita ensimmäisen kohdan: “Ei mielellään puhu hartaustilaisuuksissa. Saarnaa vastenmielisesti.”

Toisenkin kohdan voi kertoa: “Ei halusta käy ilahduttamassa sairaita ja kuolevia. Jos asema sallisi, kiroaisi joka kerran, kun johonkin pyydetään.”

Yhdeltä kannalta nuori pappi löysi vanhasta kirkkoherrasta sekä myönteistä että kielteistä. “Harrastaa vain kansliaa ja on siis vain eräänlainen pikkuvirkamies. Sielultaankin ja ajatuspiiriltään sellainen. Tekee kyllä todella hyvin kansliatyöt, missä ovat hänen suurimmat huolensa.”

LAURI Huovinen toimi Laitilan jälkeen monissa tehtävissä: Sodan aikana hän oli sotilaspappina. Kaikkiaan kymmenen vuotta meni Evankeliumiyhdistyksen matkapappina, mikä vei eri puolille maata enimmillään yli kahdeksi sadaksi päiväksi vuodessa pitämään pari sataa puhetta. Myöhemmin hän toimi Malmin seurakunnan kirkkoherrana Helsingissä,

Turun tuomiorovastiksi Lauri Huovinen valittiin vuonna 1963, ja siitä tehtävästä hän jäi eläkkeelle kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Hän toimi lisäksi sivutoimisesti Turun yliopiston yleisen historian dosenttina ja kulttuurihistorian vt. professorina.

Hänen elämänsä suureksi tragediaksi muodostui rakkaaan Aili-vaimon menehtyminen vaikeaan sairauteen vain 34-vuotiaana. Lauri Huovinen jäi yksin kolmen pienen tai nuoren pojan kanssa. Isän kädestä -kirjan kirjoittanut Sakari Huovinen oli äidin kuollessa 3-vuotias.

Isä uppotui työhönsä, avioitui uudelleen eikä pystynyt suuren surunsa vuoksi puhumaan pojilleen näiden äidistä oikein mitään. Vanhin pojista, piispa Eero Huovinen kirjoittikin viime vuonna kirjan Äitiä ikävä.

Myös Sakari Huovinen halusi aikuisena etsiä kosketusta äitiinsä ja myös isäänsä. Hän luki kansalliskirjastossa 2200 sivua vanhempiensa kirjeenvaihtoa, vintiltä löytämiään isän puheita ja kalentereita ja paljon muuta.

Kaikesta siitä syntyi kirja Isän kädestä. Se on monipuolinen ja kiinnostava kirja, joka kertoo yli 400 sivullaan nuoren miehen kipuiluista, nuorten rakastavaisten tunteista, sota-ajasta Helsingissä, opiskelusta natsi-Saksassa ja Roomassa, matkapapin työstä, syvällisistä teologisista pohdiskeluista ja paljosta muusta.

– Isän ja äidin kirjeenvaihdon luettuani aloin tutustua äitiini. Mutta ehkä vielä tärkeämpää oli tulla tuntemaan isäni, kirjoittaa 70-vuotias oikeustieteen tohtori, valtiotieteen maisteri ja yrittäjä Sakari Huovinen hienossa kirjassaan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here