Minä en vaan ymmärrä

0

Silloin minulla kiehahti. Painoin kaasun pohjaan ja ajoin auton nokan kiinni edellä ajavan peräpuskuriin. Nostin keskisormeni, ja iskin sen lähes kiinni etulasiin. Tuijotin tuimasti eteeni.

Edellä ajava huomasi sivistymättömän eleeni. Hän jatkoi vuoropuheluamme, avasi etulasin ja heitti ison kasan talouspaperia ulos auton ikkunasta. Muuta roskaamiseen kelpaavaa ei autossa tainnut olla.

Minua sapetti. Sisällä oikein kuohui, mutta en keksinyt enää mitään uutta keinoa purkaa ärtymystäni sen aiheuttajalle. Hartiani lysähtivät alas. Tyydyin jättämään turvaväliä edellä ajajaan. Ääliö, mikä ääliö.

Samalla minua alkoi hävettää. Katsoin takapenkille, jossa toimintaani seurasivat tarkat silmäparit. Alakouluikäinen tyttäreni ymmärsi hyvin, mitä käsimerkilläni halusin viestittää.

Tilannetta oli turha selittää parhain päin. Parasta oli vain sanoa, ettei toimintani tainnut olla kaikkein rakentavin tapa reagoida tilanteeseen.

Sillä ei myöskään ollut kuin huonoja vaikutuksia, vaikka yhä sisimmässäni toivon, että kiukunpuuskani olisi jättänyt jonkun jäljen edellä ajavan autoilijan omaantuntoon. Ehkä vielä joskus hän kysyy itseltään, onko roskien autosta heittäminen järkevää.

Syynä keskisormeni nousemiseen oli se, että hetkeä aiemmin olin todistanut klassisen roskaamisprosessin. Edellä olevasta autosta heitettiin jäätelöpaperit autosta ulos, molemmista etuikkunoista.

Roskaaminen nousee pinnalle aina keväisin, kun lumi on sulanut ja paljastanut lumen sisäänsä kätkemät roskat. Laitilan Sanomienkin mielipidesivulla on ehdotettu roskien keräämistä kesätyöksi ja kerrottu, miten paljon roskia tunnin lenkillä saa kerättyä. Ongelma tuntuu olevan ikuinen ja universaali.

Mieleeni tulee myös muisto vuosien takaa, jolloin poikani oli vasta oppinut pyöräilemään. Jostain syystä hän kiinnitti huomiota kaikkiin roskiin, mitä tienvierustoilla oli.

Pyöräillessämme sain kuunnella tasaista, mutta yksitoikkoista selostusta: ”roska, roska, roska, roska.” Hän toisti huolettomasti sanaa aina uuden roskan nähdessään, siis koko ajan.

Hän ei tuominnut roskaajia, eikä suunnitellut pysähtyvänsä roskia keräämään. Hän vaan totesi asiantilan: roskia ovat tienpenkat täynnä.

On hämmästyttävää, miksi roskia on niin paljon. Ymmärrän, että joskus taskusta voi jotain maahan tippua, mutta tienpenkareet eivät voi täyttyä vahingoista. Roskaamisen täytyy olla tietoista.

Painaako roska tosiaan taskussa niin paljon, ettei sitä voi seuraavaksi vastaan tulevaan roskikseen viedä? Vai ovatko kädet niin täynnä? Vai eikö vain viitsi ja jaksa? Vai onko se jonkun mielestä coolia olla roskaaja?

Minä en vaan ymmärrä. En vaan ymmärrä.

Kirjoittaja on Laitilan Sanomien tuottaja, joka ihailee roskien kerääjiä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here