Pyhäranta haluaa tarkastella laajemmin Reilan koulun alueen tilojen käyttöä – Asiasta päätettiin järjestää valtuuston iltakoulu

0
Arkistokuva: Hanna Hyttinen

Pyhärannan kunnanhallitus päätti keskeyttää suunnittelun Reilan koulun teknisten tilojen sijoittamisesta Reilan koulun liikuntasalin alapuolella oleviin tiloihin.

Jyrki Nurmi (Yhteinen Pyhäranta) ehdotti, että suunnittelu keskeytetään ja alueella käynnistetään laajempi tiloja koskeva suunnittelu, jossa tarkastellaan paitsi opetus- ja varhaiskasvatuksen toimintoja myös alueen muita käyttötarkoituksia. Helka Huttela (kesk) kannatti esitystä.

Käsittelyn aikana myös Mervi Puonti (kok) ehdotti, että teknisten tilojen suunnittelu keskeytetään. Hän ehdotti lisäksi, että kunta järjestää valtuuston iltakoulun, jossa keskustellaan opetus- varhaiskasvatuksen sekä muunlaista aluetta tukevien tilojen suunnittelusta. Teija Valmunen-Karru (kok) kannatti Puontin esitystä.

Nurmen ja Puontin esitysten ero oli siinä, että Nurmen esitys olisi antanut viranhaltijalle valtuudet laajentaa suunnittelua saman tien kun taas Puonti esitti, että valtuusto keskustelee ensin iltakoulussa suunnittelun laajuudesta. Tämän jälkeen hallitus antaa viranhaltijalle suunnitteluohjeet.

Asiasta äänestettiin ja Puontin esitys voitti äänin 5–2.

Reilan koulun tekniset tilat siirrettiin väliaikaisesti Reilan koulun aulaan, kun Päiväkoti Kirsikan kellaritilassa sijainneissa tiloissa havaittiin sisäilmaongelmia vuonna 2020 keväällä. Pyhärannan kunta on alustavasti selvittänyt vaihtoehtoa kunnostaa tekniset tilat liikuntasalin alla olevaan tilaan tai vaihtoehtoisesti ostaa tai vuokrata parakkitila teknisen työn tilaa varten.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here