Helatorstain kuvasuunnistuksessa kierretään vanhoja kyläkauppoja

1
60,8746º N 21,7030º E
  • Kyläkaupat ovat kadonneet kylämaisemista. Laitilassa kyläkauppoja ei enää ole yhtään, vaikka parhaimmillaan niitä oli useita kymmeniä ympäri Laitilaa. Helatorstain kuvasuunnistuksen rasteille suunnatessaan voi muistella kyläkauppojen lämmintä tunnelmaa, kun kauppakassiin haettiin maitoa ja makkaraa.

    Viime vuosisadan puolivälin paikkeilla kyläkauppoja oli ainakin Soukaisissa, Seppälässä, Kaivolassa, Koverossa, Malvossa, Kodjalassa, Vaimarossa, Untamalassa, Suontakana, Krouvinummella, Katinhännässä, Padolla, Leinmäellä, Koukkelassa, Salossa sekä eri kaupunginosissa lähellä kirkonkylää. Monessa kylässä kauppoja oli useampi, kun osuuskauppa, muut ketjut ja yksityiset yrittäjät kilpailivat asiakkaista.

    Laitilan Jyskeen suunnistusjaoston ja Laitilan Sanomien yhdessä järjestämän kuvasuunnistuksen rastit ovat entisten kauppojen kulmilla. Monet niistä ovat nykyään yksityiskoteja. Rastit ovat viimevuotiseen tapaan haettavista helatorstaista aamuyhdeksästä sunnuntai-iltaan kello 18 asti.

    Rastit eivät muodosta selvää reittiä, ja niitä voi hakea useammalla kertaa useampana päivänä. Moni hakee rasteja pyöräillen, mutta myös muut lihasvoimin kulkevat menokit ovat sallittuja.

    – Toki jos joku haluaa, voi rastit hakea yhdellä reissulla. Silloin kilometrejä kertyy reilut viitisenkymmentä, kertoo rastit suunnitellut Jaakko Hannula Jyskeestä.

    Jokaisella rastilla on yksi kirjain. Jos hakee kaikki rastit, pystyy kirjaimista muodostamaan sanan.

    Kirjaimet tulee lähettää Laitilan Sanomien numeroon 0504758787 Whatsapp- tai tekstiviestinä viimeistään ensi viikon tiistaina 18.5.

    – Minulle on kerrottu, että mummi ja ukki pitivät kotonaan kyläkauppaa ennen syntymääni. Jos sinulle herää muistoja kyläkaupoista, kerro niitä Whatsapilla tai tekstarilla, osallistuit sitten kuvasuunnistukseen tai et. Julkaisemme lukijoiden muistoja mieluusti, kertoo Hanna Hyttinen Laitilan Sanomista.

    Kuvien alla on merkitty rastien koordinaatit gps-satelliittien käyttämällä koordinaattijärjestelmällä WGS84, jota esimerkiksi yleinen Google Maps -ohjelma käyttää.

    Näin osallistut

  • Jokainen vähintään kolme kirjainta hakenut osanottaja osallistuu arvontaan. Lähetä kaikki kirjaimet tai koko sana yhdessä viestissä numeroon 0504758787.
  • Jyskeen suunnistusjaosto arpoo osallistujien kesken palkintoja.

1 KOMMENTTI

  1. PYÖRÄILY

    tuli kerättyä. Matkaa kertyi 59 km. Sähköavusteisella polkupyörällä meni mukavasti. Hieno ilma, kiva reitti, kauniita maisemia. Kiitos

Comments are closed.