Koronakoordinaatioryhmä: Lapset ja nuoret saavat harrastaa sisätiloissa lähikontaktilla tästä päivästä lähtien

0
Eniten kaupungilla liikkuvien ikäryhmissä rokotekattavuus on edelleen lähellä nollaa. Arkistokuva: Riitta Salmi

Ilmaantuvuus on laskussa ja kaikilla mittareilla arvioituna tilanne on alueellamme rauhoittumassa, koronakoordinaatioryhmä tiedottaa. Vapun juhlinta ei näytä merkittävästi lisänneen tartuntoja.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti tänään tiistaina, että lapset ja nuoret, jotka ovat syntyneet vuonna 2001 tai myöhemmin, voivat harrastaa sisätiloissa myös lähikontakteja sisältäviä lajeja tästä päivästä lähtien. Tavoite on, että lasten ja nuorten kilpailu- ja ottelutoiminta päästään aloittamaan ensi viikolla, 25. toukokuuta, jos epidemiatilanne pysyy rauhallisena.

Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 94,9. Viime viikon perjantaina ilmaantuvuus oli 101,3. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 94,4. Positiivisten testien osuus on nyt 3,0 prosenttia, kun se viime viikolla oli 3,2 prosenttia.

Yleisötilaisuuksien maksimiraja nousi viime viikolla kymmeneen henkilöön. Tämä aluehallintoviraston päätös on voimassa toukokuun loppuun asti.

– Jotta tästä päästäisiin edelleen ylöspäin tulisi siirtyä takaisin kiihtymisvaiheeseen. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä ajatellen kesäkuun alun valmistujaisia ja koulujen päättymisen juhlallisuuksia, koronakoordinaatioryhmä toteaa.

Koronakoordinaatioryhmä päätti jo viime viikolla suositella porrastettua juhlakäytäntöä ylioppilasjuhliin ja muihin valmistujaisjuhliin niin, että vain osa vieraista on paikalla samaan aikaan.

– Päästääksemme kiihtymisvaiheeseen, ilmaantuvuuden täytyy olla välillä 25–50 kahden viikon ajan. Valitettavasti on hyvin epätodennäköistä, että pääsemme niin mataliin lukuihin näin lyhyessä ajassa, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala saa paljon kysymyksiä siitä, miksi edelleen pysytään niin tiukasti kiinni rajoituksissa eikä esimerkiksi kesätapahtumia voida järjestää.

– Täytyy muistaa, että rokotuskattavuus on käytännössä nolla niissä ikäryhmissä, jotka liikkuvat eniten kaupungissa ja katukuvissa. Meillä on siis hyvin epävarma tilanne käsissämme. Vasta sitten, kun saavutetaan hyvä rokotuskattavuus molempien annosten kohdalla nuoremmissa ikäryhmissä, voidaan keventää rajoituksia lähelle normaalia elämää, sanoo Rintala.