Osa nuorista koki keskittymisen paranevan, osa heikkenevän etäopetuksessa – Laitilalaisnuorten koronavuosi on mennyt olosuhteisiin nähden hyvin

0
Oliver Isolauri, Juuso Hällynen ja Joona Ylitalo kokivat etäkoulun koronavuoden vaikeimmaksi asiaksi.

Nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola ja muut lasten lääkärit sekä nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset ovat huolissaan (Helsingin Sanomat 22.2.) koronavuoden nuoriin jättämistä jäljistä.

Kosolan mukaan ihmisen kuuluu nuorena luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa.

– Tämä vetää pois lapsuudenkodista, Kosola kommentoi Helsingin Sanomille.

Laitilan Sanomat halusi tietää, miten laitilalaisnuoret ovat kokeneet koronavuoden. 14-vuotiaat Nelli Kilpi ja Amanda Julkunen kertovat vuoden sujuneen olosuhteisiin nähden hyvin.

– On ollut vähän erilaista kuin yleensä, kun ei ole ollut pelireissuja, Julkunen kertoo.

Julkunen harrastaa jääkiekkoa, ringetteä ja pesäpalloa, Kilpi pelaa ringetteä ja pesäpalloa.

– Vaikeinta on ollut se, kun ei ole ollut joukkuetreenejä eikä ole nähnyt kavereita niin paljon kuin yleensä, Kilpi kertoo.

Viime keväänä, kun koronatilanne oli pahimmillaan ja kouluissa siirryttiin etäopetukseen, Kilpi ei nähnyt ystäviäänkään.

– Alkuun en nähnyt melkein ketään, mutta nyt olen nähnyt kavereita, hän sanoo.

Julkusella ei tullut vastaavaa eristäytymistä, koska hän on nähnyt naapurissa asuvaa ystäväänsä myös viime keväänä.

– Mutta paljon vähemmän olen nähnyt kavereita kuin yleensä. Nyt tulee soiteltua videopuheluita ja viestiteltyä enemmän, hän lisää.

Julkusen ja Kilven harrastukset ovat olleet tauolla kun he ovat olleet etäkoulussa, mutta nyt toiminta on jälleen alkanut.

– Harjoittelemme alkuun pienryhmissä, Nelli kertoo.

Laitilan Varppeen koulu siirtyi viimeisimmän kerran etäopetukseen maaliskuun alussa. Lähiopetukseen yläkoululaiset palasivat huhtikuun puolivälin paikkeilla.

– Etäkoulu oli mukavaa vaihtelua. Oli kiva, että pystyi keskittymään koulunkäyntiin, Kilpi sanoo.

Hyvää etäkoulussa oli Kilven mukaan se, ettei tarvinnut lähteä kotoa mihinkään ja jäi enemmän aikaa kaikkeen muuhun.

– Matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa oli jostain syystä helpompi oppia etänä. Muutenkin pystyi keskittymään paremmin, Julkunen sanoo.

Koronavuoden jälkeen sekä Kilpi että Julkunen odottavat pääsevänsä taas harrastamaan normaalisti. Toiveissa olisi päästä ensi kesänä pesisleirille.

– Odotan, että pääsisi olemaan vapaampaa elämää eikä tarvitsisi enää käyttää maskeja, Kilpi kertoo.

– Saisi olla normaalisti ja pääsisi pelaamaan, Julkunen jatkaa.

Valtakunnallisessa julkisessa keskustelussa nuoriin kohdistettiin kritiikkiä siitä, etteivät nämä noudattaneet annettuja rajoituksia. Kilpi ja Julkunenkin kertovat huomanneensa nuoriin kohdistuneita syytöksiä.

– On sanottu, etteivät nuoret huolehdi turvaväleistä.

Vaikka koronavuosi on tuonut tullessaan monenlaisia rajoituksia, jotain hyvääkin se on pitänyt sisällään.

– Kun treenit ovat olleet tauolla, olen nähnyt kavereita enemmän kahden kesken, Julkunen kertoo.

– On saanut olla enemmän aikaa perheen kanssa. Ennen ei olla vältämättä oltu hirveästi yhtä aikaa kotona, koska kaikilla on ollut treenejä, Kilpi lisää.

Jos koronaepidemia loppuisi nyt, 13-vuotias Nelli Koskinen lähtisi ensimmäisellä linja-autolla Tampereelle. Hän toivoo pääsevänsä Särkänniemeen tulevana kesänä.

Koskisen mukaan koronavuosi on sujunut ihan hyvin.

– On ollut ärsyttävää, etten ole voinut tavata kauempana asuvia sukulaisiani, hän kuitenkin lisää.

Koskinen kertoo tavanneensa saman ikäisen sukulaisensa viimeksi noin vuosi sitten. Toiveissa on, että he voisivat tavata nyt tulevana kesänä.

– Vaikeinta tässä vuodessa on ollut maskinkäyttö. Niiden kanssa ei saa kunnolla happea ja koko ajan on kuuma, Koskinen kertoo.

Etäkoulusta hän piti.

– Arvosanani nousivat, mikä on hyvä asia. Mieluummin olisin tällä hetkelläkin etänä.

Koskinen kertoo pystyneensä keskittymään koulunkäyntiin paremmin kotona.

– Ja on saanut opiskella muualla kuin koulunpenkissä.

Koskisen mukaan hän ei ole joutunut olemaan erossa kavereistaan koronavuoden aikana.

Koskisen mukaan korona on vaikuttanut nuoriin siten, että nämä ovat koronavuoden aikana viettäneet aikaa enemmän keskenään kuin ennen.

Osasyynä on ollut se, että ohjattu toiminta on ollut tauolla.

– On voinut tuntua yksinäiseltä, kun ei näe kavereita vaikka oikeastaan näkee kavereita enemmän kuin ennen koronaa.

Valtteri Valtonen , 15, myöntää kuluneen vuoden olleen koronan vuoksi vaikeampi kuin se olisi ollut ilman sitä. Myös Julius Anto , 15, on samalla kannalla.

– Yleensä olemme perheen kanssa matkustelleet. Nyt ei ole päästy mihinkään ulkomaille, Anto kertoo.

Vaikeinta koronavuodessa on sekä Valtosen että Anton mielestä ollut etäkoulu ja harrastusten puuttuminen.

– Kokeet ovat menneet etäopetuksen vuoksi huonommin. Etäkoulussa keskittyminen herpaantuu, Anto lisää.

– Opetukset eivät ole menneet päähän yhtä hyvin kuin koulussa, Valtonen kertoo.

Valtonen kertoo nähneensä kavereitaan vähemmän kuin tavallisesti. Hän on ollut heihin yhteydessä netin kautta, mutta se ei ole korvannut livenä näkemistä.

Jos koronavuodesta pitäisi löytää jotain hyvää niin Anton mielestä se on tulossa oleva mopokortti. Valtonen puolestaan kokee, että koronavuoden aikana on ollut rauhallisempaa.

– Ei ole ollut mitään hirveän isoja porukoita kaikkialla, hän sanoo.

Jos korona loppuisi nyt…

– Lähtisin ulkomaille, ehkä Yhdysvaltoihin, Anto sanoo.

– Tekisin sen, mikä ekana tulisi mieleen. Sitä ei vielä tiedä, Valtonen kertoo.

Oliver Isolauri , 14, Juuso Hällynen , 15, ja Joona Ylitalo , 14, kokevat myös etäopetuksen olleen vaikeinta koronavuodessa.

– Koulussa oppiminen on paljon helpompaa, Isolauri toteaa.

– Etäopetuksessa joutuu tekemään montaa asiaa yhtä aikaa, Hällynen kertoo.

Ylitalon mukaan vaikeinta on ollut se, että muistaa osallistua miitteihin.

Isolauri kertoo asuvansa kauempana keskustassa ja nähneensä vähemmän kavereita.

– On tullut soiteltua videopuheluita enemmän.

Nelli Koskinen haluaisi koronavuoden jälkeen matkustaa Tampereelle.
Nelli Kilpi ja Amanda Julkunen kokevat, että koronavuosi on mennyt olosuhteisiin nähden hyvin. Kuva: Hanna Hyttinen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here