Päiväkodin kävelyhaasteessa tehdään matkaa Laitilasta New Yorkiin

0
Vapaudenpatsas on varsinaiselta nimeltään Vapaus valaisee maailmaa. Arkistokuva: Liisa Simola

Laitilan kaupungissa varhaiskasvatuspalvelut edistää hyvinvointia ja hiilineutraalin kunnan eli Hinkun tavoitteita kävelyhaasteen muodossa. Haaste sai alkunsa, kun Pähkinäpensaan päiväkoti haastoi muun varhaiskasvatuksen väen kävely- ja juoksuhaasteeseen ajalle 19.3.–31.5.

Tiimejä varhaiskasvatuspalvelujen sisällä muodostui kolme: perhepäivähoito ja Itäkulman ryhmäperhepäivähoitokoti, Apilaniityn päiväkoti sekä Pähkinäpensaan päiväkoti. Haasteeseen hyväksi luetaan kaikki kilometrit, jotka on työpäivän ulkopuolella saavutettu. Mukaan lasketaan vain tasakilometrit, eli jos kävelee 1,5 kilometriä, voi merkata vain yhden kilometrin tai sitten pidentää matkaa niin, että saa kaksi kilometriä täyteen.

Huhtikuun lopussa tuloksia laskettiin yhteen. Maanantaiaamuna 3. toukokuuta kilometrejä oli yhteensä varhaiskasvatuksen väelle kertynyt 15 117 kilometriä.

Haasteen alkuun saattaneella Pähkinäpensaan päiväkodilla on omana tavoitteenaan kävellä toukokuun loppuun mennessä Laitilasta New York Cityyn, jonne matkaa on 6 570 km. Mittarissa päiväkodilla jo tässä vaiheessa on 5 500 kilometriä, joten tavoite tullaan mitä luultavimmin saavuttamaan.

Varhaiskasvatusjohtaja Taija Jalonen kertoo, että tarkoituksena on ollut kannustaa henkilökuntaa liikkumaan ja pitämään omasta hyvinvoinnista huolta. Haasteen myötä myös työmatka-autoilu on pienentynyt, mikä edesauttaa Laitilan kaupungin hiilineutraaliustavoitteisiin pääsyä.

– Haasteeseen on osallistuttu todella aktiivisesti ja kunto on porukalla noussut kohisten, kertoo Jalonen.

Kunnon nousun lisäksi on reippailijoille luvassa matkan varrella pieniä palkintoja.