Pankissa varaudutaan yritysten investointeihin

0
OP Lounaisrannikon toimitusjohtaja Sami Peura kertoo, että mobiilipankin käyttö on kasvanut koronavuoden aikana voimakkaasti.

Lounaisrannikon Osuuspankki, Lokalahden Osuuspankki ja Taivassalon Osuuspankki yhdistyivät huhtikuun alussa. Lounaisrannikon Osuuspankista tuli yhdistymisten kautta 33 764 asiakkaan pankki, joista toimitusjohtaja Sami Peuran mukaan omistaja-asiakkaita on 19 350.

Fuusiot ovat pankkimaailmassa tätä päivää, sillä pankkeja koskevat sääntelyt sekä digitalisaation nopea eteneminen edellyttävät pankeilta vahvaa vakavaraisuutta sekä varaa kasvuun.

Lounaisrannikon Osuuspankin toimialueena on nyt varsin laaja alue: Laitila, Lokalahti, Kustavi, Masku, Taivassalo ja Uusikaupunki. Peura näkee toimialueen yrityskentällä vahvaa potentiaalia kasvuun.

– Olemme alueella, jossa kasvuun on vielä mahdollisuuksia, kun alueella on paljon aktiivista yritystoimintaa. Yritysrahoitus on hyvässä kasvussa.

Pankkipuolella odotetaan, että korona hellittää ja sen myötä yritysten investoinnit lähtevät kasvuun. Investointihalukkuutta yrityspuolella selvästi on, kunhan vain tilanne selkenee.

Koronavuosi näkyi pankin toiminnassa isona digiloikkana. Mobiilipankin käytön kasvu jatkui vahvana, verkkopalvelun käyttäjämäärä laski voimakkaasti. Peura kertoo, että valtaosalle alle 55-vuotiaista pankin mobiilipalvelu on nyt asioinnin pääkanava. Hän korostaa, että konttoripalveluille on silti yhä tarvetta.

– Kun ostetaan ensimmäinen oma asunto tai tehdään iso sijoitus, halutaan usein tulla hoitamaan asia konttorille. Nämä ovat tilanteita, joissa asiantuntija halutaan kohdata kasvokkain.

OP Lounaisrannikko on vahva toimija paikallisesti. Pankki osallistuu paikalliseen toimintaan monin eri tavoin tukemalla seura- ja yhdistystoimintaa sekä erilaisia koulujen tapahtumia. Viime vuonna pankki osallistui erilaisiin paikallisiin tapahtumiin merkittävällä taloudellisella panoksella, 85 000 eurolla.

– Esimerkkinä mainittakoon nuorten työllistymistä ensimmäiseen kesätyöpaikkaan tuettiin tänäkin vuonna Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjalla, jonka kautta 30 nuorta työllistyy parin viikon ajaksi alueen yhdistyksiin. Osuuspankki tukee yhdistyksiä maksamalla nuorten palkan, Peura kertoo.

Omistaja-asiakkaille maksettiin 1 680 000 euroa bonuksia, joita asiakkaat voivat käyttää pankkipalveluihin, vakuutusmaksuihin sekä kodin ja lakipalveluiden palkkioihin. Pankin tuloksesta jaettiin omistaja-asiakkaille ja toimialueelle noin 30 prosenttia.

– Loppuosa käytetään pankin vakavaraisuuden kasvattamiseen, jotta pankilla on mahdollisuutta kasvuun, Peura perustelee.

OP-ryhmä järjestää ensi syksynä Suomen suurimmat sähköiset vaalit, joissa on yli 1,6 miljoonaa äänioikeutettua omistaja-asiakasta. Ehdokkaita vaaleissa on noin 6 000 ja heistä noin 2 000 valitaan edustajistoon.

Lounaisrannikon OP:n edustajiston koko on 49. Marraskuun vaaleissa Laitilasta valitaan 13, Uudestakaupungista 16, Lokalahdelta 3, Kustavista 2, Maskusta 11 ja Taivassalosta 4 edustajaa. Edustajisto on näköalapaikka omaan pankkiin ja talousasioihin laajemminkin. Ehdokasasettelu alkaa 16.8.2021.

Fakta


OP Lounaisrannikon tunnuslukuja 4/2021:

tase: 784 me

omat varat: 106 me

henkilöstöä: 50 ja tytäryhtiöissä 16 (isännöinti ja kiinteistönvälitys)

Kiinteistönvälityksessä on menossa vauhdikas vuosi. OP Koti Lounaisrannikon toimitusjohtaja Sari Ruusola kertoo, että asiakkaat etsivät nyt isompia perheasuntoja kuin ennen koronaa. Perheasunnoista ovat kiinnostuneita niin ensiasunnon ostajat kuin omistusasuntojen vaihtajatkin.

– Jos ennen ostettiin kaksio, niin nyt halutaan kolmio, Ruusola kuvailee muutosta.

Myös kiinteistökauppa on koronavuoden aikana vilkastunut selvästi. Mökkien kysynnän odotetaan yltävän tänä vuonna viime vuoden tasolle ja koko vuodesta odotetaan jopa viime vuotta parempaa.

– Keskihintataso on noussut. Menekki on kova. Jos ihastuu johonkin mökkiin tai taloon, kovin kauan ostopäätöstä ei voi harkita tai se on jo mennyt.

Poikkeuksellista aiempiin vuosiin nähden on, että kaupaksi menevät myös mökit, joissa ei ole mukavuuksia. Osa ostajista haluaa huussin ja kantoveden. Myös talokaupan puolella näkyy vastaavaa ilmiötä. Muutama vuosi sitten asiakkaat eivät olleet kiinnostuneita vanhoista taloista, nyt myös remontoitavat kohteet menevät hyvin kaupaksi.

– Toisaalta myös luksusmökit ja talot myydään nopeasti.

Asiakkaat haluavat erityisesti tilaa ympärilleen, pihan ja puutarhan arvostus on kasvanut.

OP Koti on koronavuonna tehnyt digiloikan asuntokaupan puolella. Kohteisiin järjestetään digitaalisia näyttöjä ja asuntokaupankin voi hoitaa digitaalisesti.

– Näyttö voidaan sopia asiakkaan niin halutessa tehtäväksi digitaalisesti etäesittelynä, mutta ennen lopullista ostopäästöstä on hyvä varata aika kiinteistönvälittäjältämme yksityisesittelyä varten. Tästä on tullut koronvuoden aikana hyvin toimiva yhtälö, Ruusola sanoo.

OP Koti ei suosittele mitään kohdetta ostettavaksi pelkän etäesittelyn perusteella.