Pesäpallokausi starttaa–B-tyttöjen superpesistä 11 vuoden tauon jälkeen

0
D-tyttöjen kilpasarjan joukkue aloitti voitokkaasti Lapuan Virkiää vastaan.

Pesiskesä pääsee pyörähtämään toden teolla käyntiin tällä viikolla. Varaslähdön sarjapeleihin ottivat jo E- ja D-tytöt viime lauantaina.

Joukkueita on Jyskeellä ennätysmäärä eli yhteensä 15 joukkuetta. Lisäksi Jyske on vahvasti mukana tukemassa Uudenkaupungin pesiksen uutta tulemista.

Sarjakauden aloituksen viivästyminen tulee tuomaan lisähaasteita muun muassa kenttien ja tuomaritoiminnan suhteen. Seura on tehnyt tiivistä yhteistyötä kaupungin kanssa ja myös koko seuran taustavoimat ovat tehneet hartiavoimin töitä otteluiden järjestämisissä.

– Kiitokset kaupungille muun muassa Valkojärven kenttäolosuhteiden parantamisesta, toteaa Jyskeen pesäpallon puheenjohtaja Sami Mäki .

– Iso kiitos kuuluu myös seuran omille vapaaehtoisille, ilman heitä Jyskeen pesäpallo ei yksinkertaisesti pyörisi, jatkaa Mäki.

Joukkueita on G-junioreista nais- ja miespesäpalloilijoihin. 11 vuoden tauon jälkeen Jyskeen B-tytöt mittelevät paremmuudesta myös superpesistasolla.

B-tyttöjen joukkue on vielä ikäryhmässään kohtuu nuori, mutta vahva usko on, että joukkue tulee haastamaan superpesispaikkakuntien kuten Rauman Feran, Porin Pesäkarhujen, Hyvinkään Tahkon ja Helsingin Roihun joukkueita. Tänä vuonna Jyske tekee B-tytöissä yhteistyötä Pöytyän Urheilijoiden kanssa saaden Pöytyältä 3–4 pelaajaa apuvoimiksi raskaan kauden läpiviennissä.

Pesisliikkari antaa uskoa tulevaisuuteen Laitilan pesäpallotoiminnalle. 3–5-vuotiaiden pesistenavien ryhmät saavuttivat niin suuren suosion, että 50 lapsen kokonaismäärä täyttyi ennätysajassa.

– Tulevaisuus näyttää hyvältä ja Laitilassa pesis on noussut arvoonsa, toteaa jo neljättä vuotta palkallisena juniorivalmennuspäällikkönä toimiva Ville Niemi .

Kauden kotiottelut löytyvät Jyskeen kotisivuilta. Jyskeen pesäpalloa voi seurata myös sosiaalisessa mediassa. Pesäpalloliiton uudistunut ylempien sarjojen tulospalvelu löytyy osoitteesta: https://www.pesistulokset.fi/ Junioripelien peliohjelmat ja tulokset löytyvät osoitteesta: www.pesistulospalvelu.fi .