Pihapuuhastelua

0

Inga Nuojua

Kevät on vuodesta toiseen yhtä sykähdyttävä kokemus – varsinkin, kun sen tulon kokee yhdessä päivässä. Aamulla lähdimme lumiselta lakeudelta ja illansuussa saavuimme Laitilaan kukkien keskelle: krookukset, scillat, sinivuokot, pystykiurunkannukset, jopa valkovuokot. Ei niin varjoista paikkaa, että lunta olisi löytynyt, vaikka minulle oli talven mittaan kerrottu monella suulla, miten runsaasti lunta on.

Äidin eläessä koin Laitilan pakkotyölaitokseksi. Niistä kokemuksista sain muistumaa tänä keväänä, kun piti korjailla sähköjohtojen maahankaivuun jälkiä.

Omaa tyhmyyttäni saan syyttää, kun en sopimusvaiheessa vaatinut kirjallista vahvistusta suullisesti sovituista muutoksista. Kuopiossa opin sanonnan, että molempia ei tarvitse – luvata ja täyttää.

Tuntuu, että malli on luikerrellut laitilalaiseenkin toimintaan. Nykyisessä moniportaisessa toteutusmallissa tosin on tapana häivyttää ongelmat sanomalla, että tieto ei ole kulkenut.

Mutta pihatyöt ovat hyvällä ilmalla mitä parasta liikuntaa koronasulkujen kangistamalle kropalle. Ukko karsi ja silppusi.

Minä istuttelin yhtä ja toista. Naapurin pikkumies viihtyi meillä kaverina. Keräsi kränyjä haketukseen ja kärräsi kotsoilla tuotosta katteeksi istutuksilleni.

Minua sykähdytti pojan loputon kiinnostus asioihin. Monenlaiset pikkuelävät hän tunnisti vaivatta: lehtokotilot, nokkos- ja sitruunaperhoset, kimalaiset, tuhatjalkaiset, maasiirat….

Jopa kasvilajiston tuntemus on hänellä parempi kuin monella aikuisella. Kerronpa yhden esimerkin.

Olemme useampana kesänä hänen kanssaan ällistelleet kaadettujen koivunkantojen lahoamistyyliä: keskeltä muhevaa multaa. Minä ehdotin, että me voisimme istuttaa niihin koloihin jotakin, vaikka murattia.

Silloin hän tokaisi, että äidilläkin oli semmoinen, mutta se kuoli talvella. Minä mykistyin moisesta tietämyksestä.

Kauniita kevätpäiviä riitti yksi toisensa jälkeen. Yöllä lämpötila painui miinukselle.

Silti aamukahvini aikaan oli jo tarpeeksi lämmintä yöpaitasillaan tehdä kahvikuppi kädessä katsastuskierros, minkä pensaan silmut ovat nyt turvonneet ja minkä perennan nokka on työntynyt esiin mullasta.

Lintumaailma on oma lukunsa. Ukko on ripustanut pönttöjä kaikkiin mahdollisiin ja muutamiin mahdottomiinkin paikkoihin. Tiaisille ainakin asunnot olivat kelvanneet.

Sepelkyyhky pesi viime kesänä omenapuussa. Surkeaa asumusta on aina verrattu harakanpesään.

Ei ole vissiin vertauksen keksijä nähnyt sepelkyyhkyn pesää. Harakanpesä on luksusta siihen verrattuna.

Molemmat olivat pesäpuuhissa tänäkin vuonna. Sepelkyyhky kukerteli reviiriään kuuluttaen. Harakka taapersi pitkin leikattua kuusiaitaa ja katosi yht’äkkiä sen sisään. Pesä varmaan siellä, mutta ei ollut sisäänmenokohdalla. Kävin kyyläämässä.

Mustarastas lennätteli antaumuksella katetta matoateriaa etsiessään. Maksoi ruuastaan pitämällä iltakonsertin.

Mitä on onni? Tehdä voimiensa rajoissa päivä pihahommia.

Nukahtaa illalla ulkona kuivatettujen lakanoiden väliin. Herätä kiireettömään aamuun.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.

inga.nuojua@gmail.com