Poliisi: Rekkaspottaaminen voi olla vaarallista

0
Rekkaspottaaminen on herättänyt keskustelua osassa Kasitien varren kunnissa.

Teiden varsilla on talven ja kevään aikana ilmennyt uusi vaaranpaikka: lapset ja nuoret tarkkailevat ja kuvaavat rekkoja eli rekkaspottaavat. Heidän tavoitteenaan on saada ohikiitävä rekka räpsyttelemään valoja tai tööttäämään.

– Rekasta kuvataan video, joka ladataan sosiaaliseen mediaan, yleensä TikTokiin, Youtubeen tai Instagramiin, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo.

Poliisi ei halua olla ilonpilaaja, mutta tällainen toiminta ei Kallion mukaan ole välttämättä turvallista.

– Poliisi pitää raittiissa ilmassa valokuvaamista toki hienona harrastuksena. Emme kuitenkaan halua, että kenenkään lapsi jää harrastuksensa takia auton alle. Pyydämmekin lasten vanhempia keskustelemaan kotona lastensa kanssa liikenteen vaaroista ja turvallisista kuvauspaikoista, Kallio sanoo.

Poliisi muistuttaa rekkaspottauksen vaaroista myös sosiaalisessa mediassa. Monille nuorille tuttu nettipoliisi konstaapeli Daniel Itä-Suomen poliisilaitoksesta on jakanut seuraajilleen tietoa rekkaspottauksen mahdollisista vaaroista TikTok-videollaan https://vm.tiktok.com/ZMetrCdEy

Äänimerkki vain vaaran välttämiseksi

Polisi ymmärtää hyvin, että raskaiden ajoneuvojen kuljettajilla on sinänsä hyvä tarkoitus saada kuvaajat hyvälle mielelle, mutta seuraukset voivat Kallion mukaan olla arvaamattomat.

– Raskaiden ajoneuvojen äänimerkit ovat todella voimakkaita ja voivat häiritä ja pelästyttää muita tiellä liikkujia ja eläimiä. Kuvaajat ottavat riskejä menemällä liian lähelle ajorataa, roikkuvat sillalta tai menevät jopa moottoriteiden keskiviheriöille, Kallio sanoo.

On hyvä myös huomioida, että tarpeettoman äänimerkin tai valomerkin antamisesta voidaan määrätä 100 euron suuruinen liikennevirhemaksu.

Tieliikennelain (47 §) mukaan ajoneuvolla ajettaessa on annettava ääni- tai valomerkki taikka muulla tavalla on kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota, jos se on vaaran välttämiseksi tarpeen. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella ohitettaessa. Äänimerkki ei saa kestää pidempään kuin on tarpeen.