Emilia ja noin seitsemän kääpiötä

0
Radioitavasta maalaiskomediasta laitilalaisittain eli todellisesta Kupajaisen kujanjuoksusta vastaa blondattu Lumikki Emilia Andersson kääpiöineen. Viimemainitut vasemmalta oikealle Mikko, Juha, Hugo, Jouni, Jaakko ja Jarcco.

Asko Tanhuanpää

Alussa Juha sai idean ja seuraajia. Eikä Laitila ollut enää autio ja tyhjä. Ja Kupajaisen ääni leijui peltojen päällä.

Pois ajatuskin siitä, että edellä edes yritettäisiin lainata isoa kirjaa. Oikeasti kysymys on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin Laitilan omasta Kesäradiosta, joka alkaa tulevana maanantaina ja päättyy lauantaina 19.6. eetterin eli tyhjän tilan täyttävään koko päivän puhe- ja musiikkipläjäykseen.

Juha on yhtä kuin Kehä- sekä apurahataiteilija Juha Isotalo ja hänen seuraajansa puolestaan tapahtuma-alan sekatyömies Mikko Kiviharju, myynti ja markkinointiguru Jouni Kylä-Heino, taustavaikuttaja Jaakko Kentta sekä puhuva pää Jarkko Kupiainen. Joukon täydentää Lapin tyttö ja Laitilan vapaa-aikapäällikkö Emilia Andersson. Yhdessä he olkoot Emilia ja noin seitsemän kääpiötä.

– Kun työtoverini Antti Maantiehinno tiedusteli halukkuuttani lähteä mukaan, kuvittelin olevani yksi vieraista. Vasta myöhemmin selvisi, että vedän kaksituntisen poliittisen paneelin, joka sai nimekseen Aamu Emilian kanssa, Andersson paljastaa.

– Ohjelman nimi ei sitten ole vinkki sinulle Juha, vaikka se varmaan haaveesi onkin, hän tarkentaa.

– Hienoa heittäytymistä Emilialta ja pitäähän meillä toisaalta olla joku sellainenkin porukassa, joka osaa keittää kahvia, heittää Juha Isotalo väliin niin sanotusti kylmin huulin ja viistoin hymyin.

Lauantain ohjelmallisen annin avaa kello 8.00 Lastenradio, johon lapset voivat soittaa koko edeltävän viikon WhatsApp-puheluja esimerkiksi musiikkitoiveistaan ja kesäsuunnitelmistaan. Numero on 041-7140302.

Aamu Emilian kanssa alkaa kello 9.00. Mukana on edustaja kaikista Laitilan kuntavaaleissa mukana olevista puolueista. Sääli, että lehdessä ei ole kuvaa tekniikasta vastaavan Mikko Kiviharjun ilmeestä, se on lievästi sanoen pelokkaanpaljonpuhuva.

Kello 11–15 on puolestaan vuorossa Malvon mahtiankan Jarkko Kupiaisen Jarkon radiogrilli. Vieraiksi kuumaan tunnelmaan ovat lupautuneet muun muassa räppäävä kirkkoherra Petri Laitinen, kaupunginjohtaja Lauri Kattelus – mikäli polttarikiireiltään ehtii, ex-kaupunginjohtaja Jukka Alkio, livemusiikkia esittävä Sauli Soini, Wirvoitusjuomatehtaan toimari Rami Aarikka ja kaikkien paikallisradioiden kummisetä eli kello 12–13.30 ääneen Mitä radio on -aiheesta pääsevä Euroopan radioliiton presidentti Stefan Möller.

– Neljään tuntiin mahtuvat vielä Vuoden sinikeltainen jääkiekkoselostaja Risto Leino, lupaava kantrinuorukainen Anzu Anteroinen stetsoneineen, aiheesta Tapahtumat ja artistit kunniaan puhuva karjumies Roope Sainio ja Finlandersista tuttu iskelmäjumala Jussi Lammela . Grillin kruunaa tai sitten sammuttaa Tauski Peltonen, Kupiainen avaa.

Showmiäs Jarcco on lupautunut järjestämään vierailleen myös kilpailuja. Voittajalle on luvassa munia ja mikäli Tauski sattuisi voittamaan, mätiä.

– Iltapäiväkolmesta viiteen vuorossa on Mikko Legendaarinen markkinapaikka -ohjelmansa kanssa. Kysymys on interaktiivisesta kokonaisuudesta, missä kuka tahansa voi yrittää myydä mitä tahansa vaikka käytöstä poistetusta lämminvesivaraajasta lähtien. Meklarina toimii romukeisari Lasse Lemmetti, joka on kieltänyt kutsumasta itseään huutokauppakeisariksi. Ohjelmaan pääsee mukaan tutusta WhatsApp -numerosta 041-7140302, Juha Isotalo lupaa.

– Kello 17 alkaa oman peräti vaatimattoman persoonani ja bändikaverini Juho Laihin vetämä toivelaulukonsertti ja iltakahdeksalta sitten räjähtää, kun laulu- ja soitinyhtye Kehä esiintyy livenä, nokittaa Isotalo edelliseen.

Laitilan Kesäradio aukeaa taajuudella 89,4 maanantaina 14.6. ja huipentuu sunnuntaina 20.6. Lauantaita lukuunottamatta paino on hyvällä musiikilla ja kaupallisilla tiedotteilla. Ohjelmallinen lauantaipäivä myös striimataan ja nauhoitetaan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here