
– Kyllä se on paras sana. En voinut mitenkään kuvitella saavani näin paljon ääniä, hiljaiseksi vetää.
Laitilan seurakunnassa kansainvälisen työn sihteerinä ja vapaaehtoistyön koordinaattorina työskentelevä Saari sai 118 ääntä. Enemmän saivat vain Laitilan puolesta -ryhmän kokenut valtuutettu Janne Kuusisto , 136 ääntä, ja keskustaa edustava ensikertalainen Pertti Kerttula ,145 ääntä. Saari edustaa kristillisdemokraatteja.
– Tulos näyttää sen, että kristilliset arvot ovat tärkeitä laitilalaisille.
Kaivolassa syntynyt Saari asuu Katinhännässä. Perheeseen kuuluvat yrittäjäpuoliso ja kolme 15–20-vuotiasta lasta, joista vanhin asuu jo omillaan. Valtuutettuna Saari haluaa edistää erityisesti lapsiperheiden ja vanhusten asioita.
– Esimerkiksi koulujen ja päiväkotien ryhmäkoot ovat usein liian suuria. Se vaikuttaa haitallisesti sekä lapsiin että aikuisiin. Toivon, että kaikissa päätöksissä otettaisiin huomioon niiden vaikutus perheisiin, lapsiin ja vanhuksiin.
Tulevalta valtuustolta Saari toivoo, että siellä on sellainen ilmapiiri, jossa on hyvä tehdä työtä.