Naisten pesiskausi alkanut tehokkaasti kolmella selvällä voitolla

0
Iida Lastama on aloittanut kauden mallikkaasti. Kolmessa pelissä saaliina jo neljä kunnaria. Kuva: Timo Kesti

Jyskeen naisjoukkue on aloittanut runkosarjansa viime kauden tapaan pelkillä voitoilla. Kun kolme runkosarjan peliä on pelattu, Jyskeellä on kasassa täydet yhdeksän pistettä. Naisten kovan kevätvireen ovat saaneet todeta niin Kokemäki, Pori kuin viimeisimpänä Kankaanpää.

Kankaanpään peli tiistaina oli yksi hyvä esimerkki tasoeroista, joita nykysarjajärjestelmällä valitettavasti Suomensarjassa on. Jaksovoitot 30–1- ja 27–4 kertovat karua kieltä tasoerosta. Peli ei valitettavasti palvellut kumpaakaan joukkuetta eikä maksavaa kotiyleisöäkään.

Joka tapauksessa valmennus on ollut erittäin tyytyväinen joukkueen tämänhetkisiin otteisiin. Lisäksi samalla rosteria on saatu kierrätettyä halutulla tavalla.

Kesäkuun otteluruuhka on ennen juhannusta melkoinen, sillä valtaosa joukkueen pelaajista pelaa samalla B-tyttöjen superpesiksen pelejä.

– Kaiken kaikkiaan kolmen viikon sisällä pelaamme yhteensä 11 ottelua, joten jo pelkästään ylikuormituksen ja loukkaantumisten ennaltaehkäisemiseksi joukkueen pelaajia on tärkeä kierrättää, toteaa pelinjohtaja Sami Mäki.

Onnistumisia on tullut joka pelaajan toimesta. Koko lohkon eri tehotilastojen kärkiviisikoissa on Jyskeen pelaajia: Lyödyissä Nea Nyholm on toisena (2+15) ja Iida Lastama kolmantena (4+10).

Vastaavasti etenijätilastosta löytyy Monika Iiskala (12) toiselta sijalta sekä Iida Lastama ja Eerika Koski (10) jaetulta neljänneltä sijalta. Kärkilyöntitilastossa Lastama (29) on myös komeasti kolmantena, Pinja Toivosen (26) säestäessä viidentenä.

Lauantaina 19.6. kello 12 Jyskeen naisten edesottamuksia voi seurata sarjan kärkikamppailussa Rauman Feraa vastaan. Superlauantai saa jatkoa, kun miehet avaavat maakuntasarjakautensa Ylöjärven Palloa vastaan naisten pelin jälkeen kello 16 Laserkeskus Areenalla.

Myös B-tyttöjen superissa voittotili auki

B-tyttöjen kausi lähti liikkeelle tappiolla ennakkoon kolmea pahinta Raumaa, Poria ja Helsinkiä vastaan. Kaikissa näissä joukkueissa vilisee myös aikuisten superpesiksessä pelaavia pelaajia.

Naisten superin aloituksen siirryttyä myöhemmäksi, moni B-ikäinen on aloittanut kautensa nuorten superpesiksessä saaden sieltä arvokasta ottelutuntumaa. Muun muassa Raumalla pelatussa ottelussa vastustajan lautasen äärellä Jyskettä kiusasi seuran oma kasvatti Ilona Hakoniemi , joka siirtyi täksi kaudeksi Feran naisten superpesisjoukkueeseen.

Joka tapauksessa kovista alkusarjan vastustajista huolimatta Jyske on saanut peliään parannettua peli peliltä, mikä ennen sarjan alkua olikin nuorelle joukkueelle ykköstavoitteena. Neljännessä runkosarjan pelissä voittotili aukesi juoksuiloittelun saattelemana.

Jyskeen B-ikäiset eivät antaneet Hämeenkyrölle mitään mahdollisuutta, vaan voittivat pelin selkein jaksoluvuin 14-4 ja 17–3. Näin vuosien odotus palkittiin, kun Jyske otti ensimmäiset pisteet nuorten superpesiksessä yli kymmeneen vuoteen.