Nyt ei jäädä tuleen makaamaan

0

Tuorein MDI:n laatima väestöennuste ei ollut Laitilan tai Pyhärannan kannalta miellyttävää luettavaa. Laitilan väkiluvun ennustetaan vähenevän 600–800 ja Pyhärannan 300–400 asukkaalla vuoteen 2040 mennessä.

Väestöennuste on nimensä mukaisesti kuitenkin vain ennuste, joka perustuu tämän hetkisiin olosuhteisiin. Olosuhteet ovat kuitenkin muutettavissa ja niiden muokkaamisessa uusilla valtuustoilla onkin merkittävä rooli.

Kunnilla onkin nyt kaksi vaihtoehtoa. Sopeuttaa toimintansa hyvissä ajoin vähenevään väkimäärään ja hyväksyä tyhjenevät kadut. Toinen vaihtoehto on kääriä hihat ja pyrkiä kääntämään muuttovirran suuntaa.

Sen kummemmin Laitilan kuin Pyhärannankaan tilanne ei ole toivoton. Laitilassa on erinomaiset peruspalvelut kuten varhaiskasvatus ja koulut sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Sijainti kolmen työssäkäyntialueen solmukohdassa takaa sen, että vaihtoehtoja työllistymiselle on. Lisäksi Laitilalla on toki monipuolisesti työpaikkoja omastakin takaa.

Pyhärannan rantakylissä kutsuu esimerkiksi meren läheisyys. maalaiskylien rauha, kaksi kyläkoulua ja kuntakeskus. Ihoden vahvuus on rauhallisen asuinalueen lisäksi muun muassa sen sijainti Rauman ja Laitilan välissä, uusi koulu, kirjasto ja Ihoden Seutuyhdistyksen talkoilla rakentama leikkipuisto. Pyhärannan aktiivinen yhdistyselämä kertoo siitä, että siellä piisaa yhteisöllisyyttä.

Ongelma ei siis välttämättä ole yksinomaan puitteissa vaan siinä, ettei niistä tiedetä. Uusien valtuustojen kannattaa ottaa tuorein väestöennuste haasteena ja miettiä, miten alueelle saataisiin uusia asukkaita. Toki samaan aikaan on hyvä myös varautua siihen, ettei väkimäärä ponnisteluista huolimatta kasva riittävästi.

Vielä ei kuitenkaan ole aika jäädä tuleen makaamaan.

Hanna Hyttinen

hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi