Oppia voi vain tekemällä

0

Kukaan emme selviä elämässämme ilman menetyksiä, perustuen luonnollisiin tapahtumiin ja onnettomuuksiin. Tapahtumien sattuessa, kärsivällisyys ja tahdikkuus voi hetkeksi kadota.

Sitä ennen elämä on voinut olla hyvin kodikasta, jopa toivoa ja nautintoa. Mutta elämä opettaa varovaiseksi.

Hälyttävää on kevytmielisyys. Silloin tuntuu kuin koko sydän murtuisi, parempi on olla varma asioiden oikeellisuudesta.

Jokaisessa ihmisessä on jotain erinomaista. Vajaavuus on meissä, jos emme huomaa sitä.

Lasten menetykset ovat vaikeimpia ja ikävimpiä asioita, minkä kukaan koskaan voi saada tehtäväkseen kohdata. Menetysten kohdalla itseensä luottaminen luo rauhallisuuden sisimpään. Miettiä asiaa monet kerrat avoimesti itsessään, itsekidutus on tuhoisaa.

Ei onnenpyöräkään kenenkään kohdalla pysähdy kokonaan. Menetysten kohdatessa kaikki olemme samassa veneessä.

Parempi on saada vastaanottaa vain luottamuksellisia tunnustuksia. Sanotaan, varo hulluna mihinkään, siinä vastapuoli voi kärsiä eniten, vaikka itse olisi käyttäytynyt hillitsevästi.

Oppia voi vain itseensä luottaen. ”Ihmisten ongelmat ovat yhteismitattomia”. Siksi niiden vertailu on hyödytöntä.

Kirsti Lahtinen