Sietämätön joutilaisuus

0

Lauantaiaamuna kello kuusi päivä vaikuttaa täydelliseltä, kunnes huomaan, että kahvi on lopussa. Heti iskee hirveä hedari – eihän päivää voi aloittaa ilman kahvia.

Koira istuu jo eteisessä odottamassa. Se on vaativa personal trainer, yhtään lenkkiä ei voi jättää väliin ja ne on aloitettava täsmällisesti samaan aikaan, on sitten tiistai, torstai tai vaikka lauantai. Kristillisen kasvatuksen saaneena hoksaan, että nämä kaksi suoritustahan voi yhdistää. Koira remmiin, lenkille ja kauppaan. Koira on asiasta eri mieltä, sillä sekin rakastaa vakiintunutta elämäntapaa. Jos tiistaina kuljetaan tätä reittiä, niin sama lenkki pitää toistaa myös lauantaina. Reitin varrella ei ole kauppaa, ei kioskia, eikä kahvilaa.

Lopulta kauppareissu onnistuu. Aamukahvit juodaan kahdeksalta. Kaksi lauantain tuntia on jo suhahtanut ohitse huomaamatta. Onneksi aikataulussa voi ottaa kirin. Samalla kun pesee hampaita, voi venytellä akillesjänteitä. Jotkut kuulemma pyörittävät hulahulavannetta hampaita pestessä. Sitäkin voisi kokeilla. Ensimmäinen pesukoneellinen on jo paukkumassa linkoukseen. Ennen toista kahvikupillista ehtii tyhjentää pesukoneen, täyttää seuraavan koneellisen ja tankata myös tiskikoneen täyteen. Pitikö tänä viikonloppuna pestä lakanat? Marttojen talouskoulussa opettivat, että ainakin tyynyliinat on pestävä joka viikko ja lakanat vähintään joka toinen. Yksi pesuohjelma kestää 2 tuntia 20 minuuttia, joten ollaan jo pitkällä iltapäivässä, kun pyykit on pesty.

Aamukahvin jälkeen on ratkaistava, missä järjestyksessä lauantain muut kotityöt hoidetaan. Koska päivä on lämmin ja aurinkoinen, järkevin ratkaisu on tehdä ensin pihatyöt, koska keskipäivällä aurinko porottaa jo liikaakin. UV-säteilyhän altistaa ihosyövälle. Jos imuroinnin hoitaa keskipäivällä, siihen voi yhdistää ruuanlaiton. Näin lauantai on jo yhtäkkiä iltapäivässä. Savustuspöntöstä nousee herkullinen kalan tuoksu. Iltapäivällä neljän maissa on jo pesty monta koneellista pyykkiä ja tiskit, kitketty rikkaruohot ja leikattu nurmikko. Lattiat on siivottu, pölyt pyyhitty, aika hyvä suoritus. Olo on autuas ja tyytyväinen, mutta sitten likaiset ikkunat pilaavat maiseman.

Niinpä siivousurakka jatkuu. Ikkunoita pestessä tulee avattua yhden kaapin ovi. Mikä härdelli kaapista pursuaakaan ulos. Puhelin soi ja ystävä pyytää pitsalle, mutta nyt ei ehdi. Toinen kysyy Whatsapilla, olenko jo lukenut Juha Hurmeen Niemen jatko-osan eli sen Suomen ja mitä tykkäsin. Vilkaisen nopeasti Facebookia ja totean, että yksi tuttava on pikapikaa maalannut mökkinsä, käynyt soutelemassa ja lukenut pari romaania ja toinen on juossut helteellä 12 kilometriä, uinut kilometrin ja sen jälkeen kokannut bouillabaissea ja miten valkoviinivalintakin osui täysin nappiin.

Heittäydyn sohvalle ja lannistun. Miten muut ehtivät niin paljon? Imuroin ja kitken rikkaruohoja, vaikka elämässä voisi purjehtia, maalata ja sivistyä lukemalla. Voisi opiskella täysin uuden kielen, vaikka espanjaa, ja opetella soittamaan banjoa.

Kiskaisen itseni sohvalta ja tallustelen kasvihuoneelle. Siellä tomaatintaimet kukkivat keltaisina ja paprikassakin näkyy valkoisia nuppuja. Pää käskee kastelemaan taimet ja nyppimään varkaat, mutta jäänkin istumaan väärinpäin käännetyn sangon päälle. Haistelen kasvien tuoksua. Hengitys tasaantuu. Joutilaisuus ei tunnukaan sietämättömältä, vaan ihanalta.

Mitä siitä, osaanko espanjaa. Tuskin tomaatintaimetkaan osaavat. Mihin tässä on kiire, kun ei kuitenkaan ehdi kaikkea suorittaa. Elämä on siihen aivan liian lyhyt.

Teija Uitto