Elämän merkittävin hankinta tehdään täysin sokkona

0

Mitä tuumisit ehdotuksesta ottaa ventovieras kotiisi asumaan? Lupaisit ottaa, vaikka et yhtään tiedä, millainen ihminen on tulossa, et edes sitä, onko hän mies vai nainen ja koska hän tulee. Lisäksi lupaisit sitoutua tähän vieraaseen noin kahdeksikymmeneksi vuodeksi, asettaa hänen tarpeensa aina omiesi edelle, luopua monista haaveistasi tai ainakin lykätä niitä kauas tulevaisuuteen ja päälle päätteeksi vastata kaikista kustannuksista.

Eikö houkuttele? Eikö vielä sekään, että kaikkien jo annettujen lupausten lisäksi lupaat – ja tämän aivan erityisesti – rakastaa tuota muukalaista ehdoitta, täydestä sydämestä, vaikka mikä olisi, kuolemaan asti ja vielä sen yli, sillä tietysti jätät myös kaiken omaisuutesi tälle vieraalle.

Eihän tuohon kukaan pysty ja silti me teemme sitä koko ajan. Kyse on tietysti lasten saamisesta tai hankkimisesta, miten vain. Mitään muuta me emme hanki niin sokkoina, niin täysin lähettäjän armoilla.

Vauva on varsinainen yllätyspaketti.

Haastattelin tähän lehteen  Katja Nielaa , joka on varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti. Puhuimme muun muassa siitä, miten iso asia lapsen syntymä on ja miten vaikea on puhua siihen liittyvistä ikävistä tunteista. Puhuimme myös siitä, miten tapa suhtautua lapseen ja hoitaa lasta periytyvät sukupolvelta toiselle, olivatpa tavat hyviä tai huonoja. Jos tuleva vanhempi ei pysähdy miettimään omaa toimintaansa tai ei näe omassa kasvatuksessaan mitään kyseenalaistettavaa, omaa lasta tulee kohdeltua samoin kuin on tullut itse kohdelluksi.

Useimmat vanhemmat haluavat lapselleen vilpittömästi hyvää. Valveutuneet vanhemmat ottavat selvää, mitä mieltä kasvatuksen asiantuntijat ovat lapsen parhaasta. Sekään ei silti takaa mitään, sillä asiantuntijoiden neuvot ovat aikojen saatossa vaihdelleet. Esimerkiksi arvostettu arkkiatri Arvo Ylppö lanseerasi aikoinaan vauvojen säännölliset syöttövälit ja siunasi vauvojen yksin huudattamisen ruoka-aikojen välissä. Vaikka tieto lapsen kehityksestä ja varhaisista tarpeista on lisääntynyt, on yhä vanhempia, joiden mielestä lapsen itkuun vastaaminen lohdutuksella tai ruoalla tai mikä lapsella sitten onkin hätänä, on hemmottelua. Kukaan aikuinen ei hyväksyisi sitä, että joutuu makaamaan tuskissaan ja avuttomana samassa tilassa auttamaan kykenevien ihmisten kanssa ja silti joillakin on otsaa vaatia sitä pieneltä lapselta.

Ylpön opit olivat voimissaan silloin, kun minä olin pieni. Silloin uskottiin myös sokerin virkistävään vaikutukseen sekä auringon terveellisyyteen. Olin kolmen kuukauden kun kesä oli kuumimmillaan ja vietin päiväni pihanurmella viltin päällä ilman vaatteita. Sinä kesänä otetussa valokuvassa olen pullea, tyytyväinen, suklaanruskea vauva.

Nyt moisesta grillaamisesta pääsisi iltapäivälehteen ja saisi vähintään ehdollista.

Kirjoittaja on Laitilan Sanomien kesätoimittaja