Helle on vakava terveysriski

0

Koronaepidemian kanssa on eletty nyt 1,5 vuotta. Suomessa koronarajoitukset ovat onnistuneet niin hyvin, että tähän mennessä tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu vain 974. Kuolemantapausten määrä on jäänyt sittenkin pieneksi. Esimerkiksi kausi-influenssaan menehtyy vuosittain 500 – 2000 henkeä.

Koronasta ei ole kuitenkaan vielä kokonaan päästy. Nyt leviää delta-variantti. Koronarokotukset etenevät Suomessa hyvää vauhtia, mutta ilmassa on jo jonkin aikaa leijunut kysymys, riittääkö kaksi rokotuskertaa vai tarvitaanko piikkejä sittenkin kolme. Jos koronatilanne sitä vaatii, Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet arvioi, että kolmas rokotekerta voisi ajoittua alkuvuoteen 2022.

Terveydenhuollon henkilökunnan työpaineet eivät siis hellitä ja tänä kesänä niitä lisäävät myös pitkään jatkuneet helteet. Laitilan terveyskeskuksesta kerrotaan, että tähän mennessä päivystykseen on tullut vain muutama yksittäistapaus helteen uuvuttamana. Mitä pitempään helle jatkuu, sitä tukalammaksi käy iäkkäiden ja pitkäaikaissairaiden tilanne. Jatkuva lämmin sää voi pahentaa sairauden oireita.

Oulun yliopiston kansanterveystieteen professorin Jouni Jaakkolan mukaan äärimmäisen kuumuuden haittavaikutuksia ei olla vielä täysin ymmärretty Suomessa. Vaarassa ovat erityisesti vanhukset ja perussairauksista kärsivät, joille lämpöhalvaus tai nestehukka voi olla kohtalokas. Suomessa kuolee muutama sata ihmistä vuodessa kuumuuteen. Hellekuolemia on siis suhteessa paljon, kun hellettä on vuosittain enintään pari kuukautta.

Muualla maailmassa on otettu käyttöön viilentymistiloja, joihin kuumuudesta kärsivät kansalaiset pääsevät viilentymään. Kun ilmastonmuutos lisää hellepäiviä Suomessa, ehkä meilläkin pitäisi miettiä tällaisia tiloja.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here