Jyskeläisetkin suunnistivat Lokalahden vauhtirasteilla

0
Hinnerjoen Simo Valtanen suunnisti voittovauhdilla Lokalahdella lauantaina.

Lokalahdella Muntilan tuulipuiston tuntumassa suunnistettiin lauantaina Varsinais-Suomen keskimatkan mestaruuksista. Jyskeläisetkin olivat mukana oikeilla vauhtirasteilla Vakka-Rastin järjestämässä kisassa.

Osanottajia mestaruusrasteilla oli noin 300. Varsinaissuomalaisten rinnalle tuli suunnistajia muista piireistä ja aika kaukaakin eri puolilta maata.

Kilpailun taso ja erityisesti vauhti metsässä nousi kovaksi. Muntilassa on Varanpään kartalla suunnistettu neljännesvuosisata sitten kaksikin piirin arvokilpailua, muun muassa Jyske voitti silloin viestit.

Nyt samat miehet ja naiset olivat pikkaisen ikääntyneempiä ja ”krempat” ovat koetelleet vuosien saatossa. Jyske ei aivan yltänyt Varsinais-Suomen alueen mitaleille. Lähimpänä palkintoa oli D55-sarjassa neljänneksi suunnistanut Tarja Lammila.

H50-sarjassa Juha-Matti Suominen oli kahdeksantena ja saman sijoituksen nappasi H55-sarjasta Jukka Suominen.

Myös H55-sarjassa Jussi Elo oli kahdeksas ja Jyrki Lammila 14. tilalla. H65-sarjassa Aarno Lehtoruusu suunnisti 16. tilalle.

Kalantiin mestaruuden kotiuttivat MS Parman väreissä D18-sarjan Elisa Pirilä ja D50-sarjan Katariina Vapola. Naisten pääsarjassa juniori Elsa Ankelo oli viides, samoin H14-pojissa Tuomas Ankelo.

Miesten pääsarjassa jyskeläislähtöinen Angelniemen Ankkurin Markku Elo oli 15. tilalla. Eroa huippukärkeen 5,4 kilometrin matkalla tuli runsaat seitsemän minuuttia.

Kilpailussa oli myös Varsinais-Suomen ulkopuolisia suunnistajia. Rasti-Lukkoa edustava Pyhärannan Helena Mannervesi voitti D75-sarjan, Hinnerjoen Yrityksen Simo Valtanen hallitsi H65-sarjaa. Alle 10-vuotiaiden harjoittelusarjassa VaRan Voitto Pärkö oli toinen.

Huomenna tiistaina Lokalahden Muntilan kilparastit avautuvat kuntoilijoille. Vakka-kuntorastit pidetään kello 17 alkaen uusilla radoilla tuulimyllyjen tuntumassa Tirkkalantiellä. Tapahtuma on myös Vakka-Suomen kuntorastiviikon toinen osa.

Perinteinen kuntorastiviikko alkoi maanantaina Mynämäessä ja se päättyy torstaina (29.7.) Laitilan Kaivolassa Jyskeen järjestelyillä. Viikolla seurojen kuntorasteilla on yleensä ollut tavallista enemmän osanottajia.