– Nyt on ruumiillisen työn keli. Ei tule lihasrevähtymiä, kun ovat paikat valmiiksi lämpimät, vitsailee Mika Hulmi kesäkuun helteessä.
Valkoinen pikkubussi kaartaa huoltoaseman paikoitusruutuun. Autosta nousee nainen ja kuusi miestä. He liikkuvat kiireisin askelin piha-alueen poikki kohti pääovea.
Astelen ryhmää kohti pyytäen lupaa ottaa kuva. Ennen kuin ehdin saada vastausta, ovat kaikki asettuneet riviin. Aivan ilmeisesti he ovat ennenkin herättäneet huomiota.
– Me tulemme Ulvilasta. Olemme Antinkartanon kuntoutuskeskuksen luonto- ja ympäristöryhmä, Motari-ryhmä. Otamme tästä evästä mukaan matkalla Turun linnaan, sanoo ryhmän vetäjä Kristiina Kurikkala .
Motari-ryhmä olisi voinut mennä Turkuun Säkylän kautta, mutta päätti ajaa Laitilan kautta. Niin he pääsevät kätevämmin sataman suuntaan.
– Meidän autolla on ajettu 540 000 kilometriä. Se on vuosimallia 1998. Volkkarille tämä on hyvää mainosta, huomauttaa Ville Kiviluoma.
Yksinäinen rouva kulkee etsivän oloisena keskellä huoltoaseman piha-aluetta. Hän kertoo sopineensa tapaamisen, muttei varmuudella muista, miltä treffikumppani näyttää. Kalantilainen Pirkko Vähätalo ja kaivolalainen Kaija Toivonen löytävät toisensa. Naiset tapaavat, koska he ovat molemmat intohimoisia vanhan tavaran metsästäjiä.
– Sovimme tapaamisen huoltoasemalle, koska meillä molemmilla on tänne saman pituinen matka, selittää Pirkko Vähätalo.
Hoikka nainen tulee huoltoasemalta ulos ripein askelin. Hänellä on iso astiallinen vettä, joka on tarkoitettu terassin kukka-asetelmien kasteluun. Hän on Sonja Ranne , huoltoaseman osa-aikatyöntekijä, tällä kertaa aamuvuorossa. Huoltoasema on aina auki, joten työtä tehdään kolmessa vuorossa.
– Tässä työssä parasta ovat asiakkaat. Kanta-asiakkaista on tullut jopa kavereita, sanoo työssään viihtyvä Sonja Ranne.
Elämä huoltoasemalla jatkuu vilkkaana, ihmisiä tulee ja menee koko ajan.
