Kalorifeeristä ei ollut Uudenkaupungin uuden kirkon lämmittäjäksi

0
Kalorifeerijärjestelmän uuni on yhä kirkon kellarissa.

Ossi Nyström

Kun Uudenkaupungin uusi kirkko avasi ovensa seurakunnalle vuonna 1864, oli korkeuksissa häämöttävä katto monelle ällistyttävä ihme. Toinen ällistyksenaihe oli tornin alla oleviin kellaritiloihin sijoitettu kalorifeeri, eli keskuslämmitysjärjestelmä.

– Tämä on varmaan ihan ensimmäisiä kirkkoja Suomessa, missä on ollut keskuslämmitys, seurakuntamestari Ville Virolainen kertoo.

Keskuslämmitysjärjestelmän käytöstä luovuttiin kuitenkin varsin pian.

– Tämä oli aika susi, eikä koskaan oikein toiminut niin kuin olisi toivottu. Loppujenlopuksi kirkkoon jouduttiin laittamaan erillisiä uuneja. Tuo vanha taksiasema oli aikanaan kirkon puuvarasto.

Kun nousee kellarista ylös ja kävelee kirkkosaliin, on sisäänkäynnin oikealla puolella seinällä Jeesusta esittävä taulu, joka on päätynyt Uuteenkaupunkiin Seiskarin saarelta. Suomenlahdella sijaitseva Seiskari kuuluu tätä nykyä Venäjälle.

– Sotien jälkeen, kun Seiskari luovutettiin Neuvostoliitolle, pakattiin kirkon tavaraa veneeseen. Veneen kuljettaja lähti tuomaan tavaraa Suomeen päin, mutta Neuvostoliittolainen partioalus tuli vastaan. Kuljettaja arvasi, että nyt käy huonosti.

Taulu ja muut tavarat kuitenkin pelastuivat kuljettajan neuvokkaan toiminnan ansiosta.

– Hän tunsi rannat ja tiesi missä oli kivikkoa ja missä mitäkin. Hän oli suunnannut peräsimen niin, että vene menisi soraiselle rannalle. Juuri kun häntä oltiin nostamassa neuvostoliittolaiseen veneeseen, kuljettaja potkaisi kaasun täysille, niin että vene lähti etenemään lastinsa kanssa Suomen puolelle, Virolainen kertoo, ja mainitsee kuulleensa tarinan eläkkeellä olevalta suntiolta Jouko Mäenpäältä, jolle tarinan oli kertonut veneen kuljettajan poika.

Kirkkosalissa huomio kiinnittyy kolmeosaiseen alttaritauluun. Virolainen kertoo, että taulun on maalannut R. W. Ekman , joka oli Uudenkaupungin pormestarin poika, ja sai myöhemmin​ Ruotsissa kuninkaallisen hovimaalarin arvonimen.

– Keskimmäisessä kuvassa on Jeesus kirkastusvuorella. Opetuslapsista kuvassa ovat Pietari, Jaakob ja Johannes. Sitten kuvassa on Mooses, jolla on sarvet päässä. Sarvet johtuvat ilmeisesti jostakin käännösvirheestä. Ruskeapukuinen henkilö evenkeliumiliina kädessään on Elia.

Yksi kuvan kolmesta opetuslapsesta näyttää hieman muista poikkeavalta.

– Olen miettinyt, että voisi kasvojen perusteella ajatella, että hän olisi jopa nainen. Da Vinci -koodissahan on jotain samankaltaista, Virolainen naurahtaa.

Kirkon valtavat urut ovat Gabriel Cederin lahjoittamat. Urkujen valmistuksesta vastasi tanskalaiselta Marcussenin urkutehtaalta Uuteenkaupunkiin saapunut J. A. Zachariassen .

– Nämä ovat tosi vanhat ja arvokkaat urut, ihan Suomenkin mittakaavassa ainutlaatuiset. Zachariassen jäi Uuteenkaupunkiin ja meni naimisiin paikallisen naisen kanssa. Hän perusti tänne urkutehtaan, joka rakensi Suomeen kaikenkaikkiaan yli 110 urkua. Zachariassen teki myös Turun tuomiokirkon urkuihin isoja korjauksia.

Pelkkä koskettimien painaminen ei entisaikaan saanut ääntä tulemaan uruista ulos. Musiikin edellytyksenä oli, että palkeiden polkijat urkujen takana olevassa pienessä huoneessa hoitivan hommansa.

– Ei ollut mitään sähköisiä systeemejä, joten näitä palkeita piti polkea, jotta pilleihin meni ilmaa. Täällä oli kolme nuorta aina polkemassa näitä, Virolainen kertoo.

– Sellainen tarina on olemassa, että kuten yleensä, pappi sanoi jumalanpalveluksen alussa, että se ja se toimii kanttorina, minä pappina ja se ja se suntiona. Sitten olisi pitänyt tulla musiikkia, mutta mitään ei kuulunut. Kanttori oli mennyt katsomaan, niin polkijat olivat olleet sitä mieltä, että heidänkin nimi pitää sanoa, sitten vasta alkaa kuulua musiikkia.

Lähteet:

Viinikkala, Lauri: Kellarin kalorifeeristä kirkontornin kultaristiin – Uudenkaupungin uuden kirkon rakentamisen monet vaiheet