Rattijuoppojen määrä laski Vakka-Suomessa – Vastaavasti liikenneturvallisuuden vaarantamiset ovat selvässä nousussa

0
Rikosylikonstaapeli Teemu Grönros paljastaa rattijuoppojen määrän vähentyneen alkuvuoden aikana Vakka-Suomen alueella.

Asko Tanhuanpää

Päinvastoin kuin suuri osa meistä niin sanotusti tavallisista kansalaisista saattaisi uskoa, on rattijuopumusten määrä Vakka-Suomessa selvässä laskussa viime vuoteen verrattuna. Tavalliset rattijuopumukset ovat vähentyneet vuoden takaisista peräti 21 prosentilla ja törkeissäkin tapauksissa laskua on ollut 13 prosenttia.

– Huumeiden ja alkoholin osuus on ollut aika lailla fifty-fifty. Huumeratit voidaan seuloa onneksi pikatesteillä hyvinkin tehokkaasti liikenteestä, rikosylikonstaapeli Teemu Grönros kertoo.

Grönrosin mukaan huumausaineita löytyy pääsääntöisesti poliisin muiden tehtävien tai varta vasten toteutettavien valvontaiskujen yhteydessä.

– Tavalliselle kansalaiselle eivät huumeet juurikaan näy. Tilastollisesti niiden määrä on ollut tällä seudulla jopa 48 prosentin laskussa, mutta siinä voi olla harhaakin. Kysymys voi olla myös poliisin resursseista ja sitä kautta valvonnan vähyydestä, miettii Grönros.

Liikennepuolelta kuuluu huonoakin, vaikka juopuneena ajamiset ovatkin vähenemään päin. Rikosylikonstaapeli Teemu Grönrosin mukaan sekä niin sanotusti tavalliset että törkeät liikenteen vaarantamiset ovat prosenteissa mitaten selvässä nousussa. Törkeitä on kirjattu viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verraten jopa 58 prosenttia enemmän ja tavallisissakin nousua on 38 prosenttia.

– Törkeissä liikenneturvallisuuden vaarantamisissa syynä on lähes aina ollut kova ylinopeus eli vähintään 50 kilometriä tunnissa yli sallitun nopeusrajoituksen. Valitettavan usein asialla ovat olleet nuoret kuljettajat.

– Joukossa on ollut myös juuri kortin poikkeusluvalla saaneita 17-vuotiaita, Grönros kertoo.

Jokakesäiseksi ilmiöksi Grönros näkee mopoilla ja muulla kevyemmällä kalustolla tapahtuvan kortteli- ja parkkipaikkarallin ilta- ja yöaikaan. Asiasta tehdään ajoittain myös valvontapyyntöjä, mutta poliisin tietämän mukaan niiden määrä ei ole ollut nousussa.

Kuolemaan johtaneita henkilöön käyviä rikoksia ei Vakka-Suomessa ole kirjattu alkuvuoden aikana ensimmäistäkään.

– Järjestyspoliisin partiot ovat kertoneet, että ravintoloiden aukioloaikojen piteneminen koronarajoitusten helpottumisen myötä ei ole juurikaan näkynyt perinteisinä paini- tai nyrkkeilyotteluina sulkemisajan jälkeen. Ehkä ihmiset ovat niin iloisia tilanteen mentyä pitkän odotuksen jälkeen taas kohti normaalia, ettei ketään ole edes huvittanut tapella.

– Korona-aikana on sen sijaan ollut hiukan tavallista enemmän neljän seinän sisällä tapahtuvaa parisuhdeväkivaltaa, paljastaa Grönros.

Toistaiseksi on säästytty myös mökkimurroilta, mutta omakotitaloihin on kohdistunut muutamia yksittäisiä tapauksia.

– Alueelta ei ole tavattu tänä vuonna ulkomaisten rikollisten tekemiä murtoja isommista murtosarjoista puhumattakaan. Yleensä niitä nousee esiin vasta, kun päivät lyhenevät, Teemu Grönros tietää.