Uudenkaupungin vanhan kirkon esineistö kertoo kaupungin ja kirkon historiasta

0
Lintuparvet seurasivat vaunuja, kun ne kuljettivat vainajaa kirkkoon.

Uudenkaupungin vanhaa kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1623. Liki 130 vuotta myöhemmin rakennettiin sakasti, jonne astuessa silmiin pistää heti suuri takka.

– Tämä on ollut seurakunnan ainoa pienehkö lämmitettävä tila. Kirkkosalin puolella ei ole ollut mitään lämmitystä. Täällä on pidetty takan turvin rippikoulua. Jumalanpalvelusten aikaan täällä sai olla sairaat ja vanhukset, seurakuntamestari Ville Virolainen kertoo.

Välillä sakastiin tunki sellaistakin väkeä, joka ei sinne kuulunut. Luvatta lämmittelijöitä rangaistiin sakoilla, mutta muitakin kurinpidollisia menetelmiä oli käytössä. Siitä kertoo esimerkiksi kirkon seinustalla oleva häpeäpenkki.

– Yksi poika oli Isä meidän -rukouksen aikana kohdassa ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” huutanut tuolta parvelta, että ”anna myös mämmiä!”. Hän sai sitten häpeäpenkkirangaistuksen.

Toinen häpeäpenkkitarina kertoo seurakuntalaisissa aikoinaan paljon intohimoja herättäneestä tiukasta penkkijärjestyksestä.

– Kerran kaksi naista riiteli penkkipaikoista, ja he nimittelivät toisiaan niin rumasti ennen jumalanpalvelusta, että molemmat saivat sakkoa ja joutuivat häpeäpenkkirangaistukseen.

Kirkotuspenkki ei liity rangaistuksiin, vaan rituaalisiin puhtauskäytäntöihin.

– Kirkottaminen oli vanhasta juutalaiskristillisestä traditiosta periytyvä käytäntö. Naisen piti olla 40 päivää synnyttämisen jälkeen pois kirkosta. Sitten 40 päivän päästä tultiin kirkkoon lapsen kanssa ja istuttiin tässä. Nainen otettiin tavallaan uudestaan kirkon jäseneksi.

Tavasta luovuttiin Virolaisen mukaan Suomen evankelisessa kirkossa vähitellen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Ortodoksisessa kirkossa tapa on käytössä edelleen.

Kirkon vanhin esine on alttariseinällä oikealla oleva Pieta-puuveistos, jossa Maria pitää Jeesusta sylissään.

– Se on vanhempi kuin tämä kirkko. Jotkut sanovat, että osa näistä vanhimmista esineistä olisi lahjoitettu silloisen Uudenkirkon kirkosta.

Kalannin kirkosta ovat peräisin myös 1500-luvulla tehdyt pyhää Erasmusta esittävät veistokset.

– Erasmus oli Antiokian piispa, joka keisari Diocletianuksen vainossa tapettiin siten, että häntä keitettiin pikipadassa ja väännettiin vintturilla suolet ulos. Nämä mitkä tässä lanteilla menevät ovat hänen suolensa. Katolisissa maissa Erasmus on vatsavaivoista kärsivien suojeluspyhimys.

Kirkon lautakatossa tuikkivat tähdet on maalannut lukkari Henrik Springer . Pylväitä ja seinustoja koristavat ornamentit ovat sen sijaan Gabriel Prychteenin käsialaa. Vuonna 1770 valmistunutta koristelutyötään hän ei signeerannut lainkaan. Sen sijaan hän maalasi yhteen pylvääseen kuvansa.

– Hän kuoli nuorena. Oli varmaan aika surumielinen, ja maalasi itselleen pukinsarvet.

Kirkon muusta maalaustaiteesta maininnan ansaitsee esimerkiksi kaupunkilaisten Helvetintauluksi kutsuma viimeistä tuomiota esittävä maalaus, josta taiteentutkijat ovat Virolaisen mukaan löytäneet seitsemän kuolemansyntiä.

– Tuossa ovat he, jotka menevät taivaaseen, ja tuossa he, jotka menevät helvettiin. Tuolla on yhdellä pelikortit, Virolainen naurahtaa.

Kirkon sivuhuoneessa on kahdet ruumisvaunut. Vaunujen perässä kulki aikoinaan Alisellakadulla pitkät hautajaissaattueet.

– Kolleganani aikoinaan toiminut Kulmalan Esko kertoi äitinsä muistelleen näitä kulkueita. Kun vainaja kuoli, ei ollut mitään kylmäsäilytyksiä, vaan ruumiit olivat kotona ja rupesivat mätänemään. Siitä tuli kamala haju. Hirveät lokki- ja naakkaparvet seurasivat sitten näitä vaunuja.

Kirkon nykyinen kellotorni on rakennettu vuonna 1775. 1800-luvun lopulla se annettiin kaupungille käytettäväksi palotornina. Siitä muistuttavat palovahtien puinen kerrossänky ja ylhäällä tornissa oleva pisoaari. Palovahtien toimintaan lienee liittynyt myös katosta roikkuva suuri triangeli.

Tätä nykyä kellotornissa on myös kellot, mutta aina niin ei ole ollut.

– Kun uusi kirkko rakennettiin, vanhan kirkon kellot vietiin sinne, eikä täällä ollut sitten kelloja lainkaan. Vuonna 1998 Mäenpään Jouko keräsi 50000 markkaa ja niillä rahoilla hommattiin Hollannista nämä kellot.

Kirkollisten toimitusten siirryttyä uuteen kirkkoon vanha kirkko toimi pitkään museona. Tilat eivät kuitenkaan olleet museokäyttöön optimaaliset, ja Virolaisen mukaan vanhat kaupunkilaiset ovatkin muistelleet kirkon muistuttaneen lopulta lähinnä romuvarastoa. Kun museo sai omat tilat 1960-luvulla, heräsi ajatus kirkon kunnostamisesta kesäkäyttöön.

– Kun 1970-luvulla tehtiin isot restauroinnit, rakennettiin tämä nykyinen lautalattia. Tänne oli haudattu vuosien saatossa paljon vainajia. Vainajat kaivettiin ylös ja siirrettiin tuohon ulkopuolelle luuhuoneeseen.

Luuhuone on tunnettu erityisesti kummittelutarinoista. Vuosikymmeniä sitten eräs seurakuntalainen oli halunnut Virolaisen kuuleman tarinan mukaan selvittää, onko jutuissa perää.

– Hän oli tullut pimeään aikaan tänne, ja työntänyt kapeasta raosta päänsä tuonne luuhuoneeseen. Samantien oli luusormi kopsahtanut kovaa keskelle päälakea. Hän oli vetänyt päänsä niin nopeasti pois, että oli mennyt posket verille. Kun asiaa ruvettiin selvittämään, kävi ilmi, että lukkarin pojat olivat olleet siellä luuhuoneessa keppostelemassa.

Lähteet: Simelius, Y.H.: Uudenkaupungin vanha kirkko 1629–1929