Hän katsoi minua tänään, mutta miten

0

Tässä lehdessä puhutaan rakkaudesta. Halusimme tuoda vähän iloa ja kauneutta maailmaan, jota huonot uutiset usein hallitsevat.

Rakkausjuttuaiheita jaettaessa sanoin, että minä voin kirjoittaa kolumnin teinirakkaudestani.

Siis kirjoitan.

Taisin olla kuudennella luokalla kun joukkoomme tuli uusi oppilas. Tämä poika valikoitui teinin ensirakkaudeksi muutamista painavista syistä. Ensinnäkin hän oli päätään pitempi kuin muut saman ikäiset. Lisäksi hän oli paikkakunnan kovimman nyrkkisankarin maineessa. Hänellä oli nahkatakki ja kasettisoitin, joka painoi noin kahdeksan kiloa. Iltaisin hän käveli kylän raitteja kasettisoitin nahkatakin olalla ja soitti englanninkielistä nuorisomusiikkia niin kovaa, että se kuului kilometrin päähän.

Minusta tämä kaikki oli jumalaisen tyylikästä.

Rakkaus oli vakavaa ja kesti monta vuotta. Se vaati hirmuisesti pohtimista ja analysointia. Lisäksi se oli valtavan hauraalla pohjalla ja mikä tahansa saattoi keikauttaa teinin syvään epätoivon suohon.

Hän katsoi minua tänään. Hän ei katsonut! Hän lupasi tulla – tai melkein lupasi – eikä tullut. Epätoivoa, mustista mustinta.

Se oli viatonta eikä siitä koskaan tullut tuon valmiimpaa. Nyt näen kirkkaasti myös sen, ettei rakkauden kohteella sinänsä ollut merkitystä, hän olisi voinut olla kuka tahansa. En muista tästä pojasta yhtään luonteenpiirrettä joka erityisesti olisi tehnyt vaikutuksen, en yhtään keskustelua, joka olisi jättänyt jäljen. keskusteluksi tuskin edes voidaan nimittää luentoa mopon osien vaihdosta – tämä nimittäin on ainoa asia, josta muistan hänen puhuneen minulle, vieläpä koko illan.

Teinirakkaus on rakkauden harjoituskenttä. Se on vapaa areena tunteille, jotka heräävät nuoressa ihmisessä ja joita ei voi kohdistaa mihinkään aiemmasta tuttuun. Teinirakkauksilla ei ole tapana kestää eikä johtaa elinikäiseen liittoon ja hyvä niin. Muhkean kasettisoittimen varaan perustettu parisuhde saattaisi ajan oloon käydä hengettömäksi.

Oma teinirakkauteni kuivahti kokoon ilman suurempaa draamaa. Koulun päätyttyä emme nähneet kymmeniin vuosiin. Sitten järjestimme luokkakokouksen ja kas kummaa, se entinen pitkä ja komea nyrkkisankari oli muuttunut hintelähköksi, lyhyehköksi ja kovasti keski-ikäiseksi. Ihan kelpo mies ja perheenisä hänestä silti tuli, tietääkseni.

Luulen muuten, että sitä nyrkkisankarin mainetta levitti aikoinaan innokkaimmin sankari itse.

Kirjoittaja on toimittaja, joka viettää ensi vuonna 40-vuotishääpäivää

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here