Eritasoliittymää odotellessa

0

Väylävirasto julkaisi pari viikkoa sitten investointiohjelman luonnoksen. Sitä odotettiin Laitilassa kuin kuuta nousevaa. Jos Laitilan eritasoliittymä pääsisi Väyläviraston ranking-listalle, hanke ehkä pääsisi valtion budjettiin.

Investointiohjelman luonnos oli pettymys. Olihan Laitilan eritasoliittymä luonnoksessa mainittu, mutta investointiohjelman ulkopuolisena hankkeena. Väyläviraston kanta siis näyttäisi olevan, ettei eritasoliittymää rakenneta seuraavan kahdeksan vuoden aikana.

Laitilassa on oltu hankkeen suhteen varsin kärsivällisiä. Liikennettä sujuvoittavaa risteysratkaisua ensimmäisen kerran jo yli 40 vuotta sitten. SMP:n Pekka Vennamo lupasi liikenneministerinä toimiessaan 1980-luvun lopulla kiirehtiä hanketta. Ministeriön kello raksuttaa hieman hitaammin kuin täällä maakunnassa on toivottu.

Kun autotehdas aloitti jättirekrytoinnit 2017, Laitilassa heräsi jälleen toive, että nyt se eritasoliittymä vihdoin saadaan hankkeena eteenpäin. Kaupunki on oman osuutensa jo hoitanut. Viimeiset aluetta koskevat kaavat hyväksytään syyskuussa.

Kasitie on toki saanut rahoitusta. Tälläkin hetkellä tiellä tehdään uutta ohituskaistaa, mikä sekin on hyvä. Siinä on vain se paha puoli, että liikenneministeriössä helposti tulkitaan niin, että johan aluetta on kehitetty. Lisäksi lähijunaliikenne on nousemassa ilmastosyistä yhä tärkeämmäksi. Näitä kahta liikennemuotoa ei vain saisi asettaa eri vaakakuppeihin. Kasitie on niin tärkeä teollisuuden ja työvoiman kulkuväylä, että alueella tarvitaan molemmat. Rekat kulkevat yhä teitä, työllisyysalueen laajentamiseksi lähijunaliikenne taas on yksi tulevaisuuden ratkaisu.

Rahaa ei tietenkään kaikkeen riitä, siksi ratkaisujen pitää olla mahdollisimman fiksuja. Kasitien kehittämistä ei kannata jättää nyt kesken.

Teija Uitto

teija.uitto@laitilansanomat.fi