Herätys maamme vammaiset!

0

Tulevaisuudessa hyvinvointialueilla tullaan päättämään suurin osa vammaisia koskevista asioista. Asiat on nyt päätetty kuntien ja kaupunkien sosiaali- ja terveyshallintoelimissä, joten vammaisten on ollut helppo lähestyä asiaomaisen kunnan virkamiehiä tai luottamushenkilöitä vammaisasioissa. Tulevan sote-uudistuksen jälkeen vammaisasiat siirtyvät hyvin kauaksi vammaisista henkilöistä.

Tammikuussa valitaan vaaleilla maakuntavaltuusto, joille siirtyy kuntien sosiaali- ja terveystoimi. Tämä ”mammuttielin” voi kokonaan unohtaa, tai näennäisesti päättää vammaisille kohdistuvista palveluista.

Suurin häviäjä tulee olemaan sellainen vammainen henkilö, joka jo nyt asuu etäällä palveluista. Ehdottomasti on eduskunnan otettava välittömästi käsittelyyn valmistelussa oleva vammaispalvelulaki, jos muutetaan esimerkiksi kunnan velvollisuutta koskevat kohdat hyvinvointialueen velvollisuudeksi.

Pelottavalta tuntuu se, että vammaisasioiden asiantuntemattomuus tulee aiheuttamaan vaikeutta vammaisten jokapäiväiseen elämään. Uskallan väittää, että aktiivisen ei-vammaisen väestön asiat varmaankin tulevat hoidettua tulevilla hyvinvointialueilla. Hyvinvointialueen poliittisissa päätöksentekoelimissä istuu sellaisia politiikkoja, joiden näkyvyys on ollut alueellisesti ja vieläpä pääasiassa alueen keskuskaupungeissa, uskokaa pois.

Nyt meidän kaikkien vammaisten tulee näyttää hyvinvointialueille, että olemme todellisia asiantuntijoita ihmisen hyvinvointiasioissa. Nyt esitänkin kaikille Suomen vammaisille, että asettukaa ehdolle omissa maakunnissanne. Muistakaamme, että vammaisuus koske noin 750 000 suomalaista tavalla tai toisella.

Pertti Pokki

CP –vammainen

V-S SDP piirin vpj

Laitilan kaupunginvaltuutettu