Jyskeen kiekkokausi liikkeelle Suomen Cupilla

0
Pasi Saarela toimii Jyskeen edustusjoukkueen valmentajana myös tällä kaudella.

Juha Laine

Laitilassa päästiin jääurheilun maailmaan kaksi viikkoa sitten. Kiekkomiesten poppoo ehti hioa kuvioita viiden jääharjoituksen verran, kun ensimmäisen kerran kaivettiin pelipaidat esiin varustekopin nurkasta. Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella vastaan tuli uusi tuttavuus Harjun Kiekko Lohjalta.

Kaksiosaisessa koitoksessa Jyske nappasi selkeän kotivoiton perjantaina numeroin 6–2. Toisessa matsissa Lohjalla lopputuloksena oli tasapeli. Näin Jyske eteni seuraavalle kierrokselle. Mikäli HaKi olisi voittanut kotipelinsä, olisi pelattu 20 minuutin jatkoerä Lohjalla.

– Lohjan joukkueessa oli paljon venäläisiä pelaajia. Myös toinen valmentaja oli venäläinen. Intoa oli meidän jätkillä, kun pääsi pitkästä aikaa pelaamaan. Ajoitukset eivät olleet kohdallaan, mutta ei tällä harjoittelumäärällä voi parempaa odottaa. Tuntui, että toisessa pelissä iski väsymys vaikkei kukaan sitä tunnustanutkaan, Jyskeen päävalmentajana jatkava Pasi Saarela kertoi.

Kakkosdivarin starttiin on vajaa kuukausi. Jyske jatkaa Suomen Cupin toiselle kierrokselle, joka tahkotaan läpi jo tämän viikon aikana. Ihan ongelmitta näin nopean aikataulun meininki ei mene.

– Vielä ei ole tietoa vastustajasta tai vastustajista. Mahdollisesti voi olla kolmen joukkueen lohkokin, jossa kaikki pelaavat kaikkia vastaan. Tältä alueelta ei joukkueita ole, joten tulee pidempi reissu ja sunnuntaihin mennessä on pelit pelattava. On haastavaa saada työaikataulut ja muut järjestettyä niin, että meillä on kilpailukykyinen porukka mukana, Saarela arvioi.

Jesse Kaupinsalo ja Verneri Perkkola vaihtoivat opiskelujen perässä maisemaa ja kovista pistemiehistä myös Markus Saarinen ei ole enää mukana. Muutama peluri löi lisäksi hokkarit naulaan, mutta onneksi ovi kävi toiseenkin suuntaan. Viime kaudella Suomi-sarjaa Indiansissa (Kaarina) pelanneet Teemu Hannula ja Mikko Kaunisto ovat nyt Jyskeen miehiä. Viimeksi Lukon A-junioreissa pelannut, tosin jonkin aikaa pelaamatta ollut Niko Peltonen tulee jeesaamaan Jyskeen puolustuslinjoja.

– Ehdittiin viime kaudella kaikkia vastustajia vastaan pelaamaan ja suhteellisen tasaisia matseja vedettiin. Nyt ollaan taas vuoden vanhempia ja kokeneempia tähän sarjaan. Ei tässä mitään tavoitteita ole mietitty, mutta tuskin jätkätkään haluavat tuonne mennä vain höntsäilemään. Mahdollisimman hyvää tulosta haetaan jokaisesta matsista, Saarela tiivisti.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here