Lue juttu vuodelta 2012: Sissin sitkeydellä unelmien perässä – Mari Vainio-Kaila palasi rauhanturvatehtävistä Afganistanista

0
Mari Vainio-Kaila on suorittanut asepalveluksen Niinisalossa vuonna 1999 ja on viettänyt rauhanturvatehtävissä vuoden Kosovossa ja 13 kuukautta Afganistanissa.

Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Laitilan Sanomissa 28.2.2012.

Solina Saarikoski

Sitä o nii kaukan kotto,
ettei sitä aina tajuakka.
Se o ihan tosi, ko ihmise sanova,
et koto on mailma paras paik.
Ja Afganistani o kauhia kaukan kotto.

– Vaikka jokainen Afganistaniin lähtevä varmasti tietää, mihin on lähdössä, niin silti se todellisuus siellä on rankkaa, myöntää Mari Vainio-Kaila nyt, nelisen kuukautta Afganistanista palaamisensa jälkeen.
Jos itse kokemus oli rankka, niin koettelevaa on ollut arki sen jälkeenkin. Jälkikäteen Mari arvioi, että hänen 13 kuukauden mittaiseksi venynyt Afganistan-jaksonsa oli yksiselitteisesti liian pitkä.
– Kyllä sen jälkeen sopeutuminen oli, hän huokaisee, mutta toteaa samaan hengenvetoon, ettei vaihtaisi kokemusta poiskaan.

Töissä toimistossa

Afganistania edelsivät vuonna 2005 rauhanturvatehtävät Kosovossa eikä Mari mitenkään pidä mahdottomana ajatusta siitä, että lähtisi vielä tulevaisuudessa uusiin rauhanturvatehtäviin.
– En minä tosin enää ehkä Afganistaniin menisi, mutta kyllä se lähteminen ajatustasolla on mielessä, hän sanoo.Marin tehtävänä Afganistanissa oli toimia niin sanotussa S1-toimistossa eli kansallisessa henkilöstötoimistossa, jonka kaikki työntekijät ovat myös sotilaita. Toimisto hoitaa muun muassa suomalaisten rauhanturvaajien henkilöstöasioita. Sotilaana hän kuitenkin osallistui muuhunkin toimintaan eikä jäänyt lymyilemään konttorin suojaan.
– Suoritin partiointeja osana ryhmää ja erikseen käskettyjä muita tehtäviä muun muassa ajoneuvon kuljettajana tai viestimiehenä. Lähdin leiristä ulos aina, kun se oli mahdollista.
Afganistanissa rauhanturvaajat elävät suljettua elämää, eikä leiristä poistuta viettämään vapaa-aikaa.
– Elämä keskittyi leiriin, joka on ympärysmitaltaan vain noin kilometrin suuruinen.

Juuret Laitilan maaperässä

Me olla semssi ihmissi,
et me välitetä muist ihmisist astet enemä
ja olla valmei uhrama
viara maa ihmiste ette pala omaki elämä.

Mari myöntää, että Afganistan on jättänyt häneen jälkensä, eikä vähiten siksi, että yhdessä palvelustovereidensa kanssa he kokivat peloista suurimman: leiristä menetettiin väkivaltaisuuksissa suomalainen ja ruotsalainen rauhanturvaaja. Tiiviissä yhteisössä kuolema koskettaa rajusti kaikkia ja se konkretisoi myös ympäröivän maailman arvaamattomuuden.
– Eivät sellaiset kokemukset unohdu koskaan. Ei siellä voi jatkuvasti pelätä, mutta kaikki ovat tietoisia siitä, että koska tahansa saattaa tapahtua mitä tahansa.
Vaikka koti on maailman paras paikka ja sydän on juurtunut Laitilan maaperään, niin lähtemistä Mari ei koskaan ole arastellut. Kimmokkeena on toiminut oma vakaumus siitä, että maailmaa on koetettava muuttaa paremmaksi paikaksi.
– Mitä siitä tulisi, jos kaikki ajattelisivat, että ne muiden asiat eivät meille kuulu, hän kysyy ja muistuttaa, että rauhanturvaajien läsnäolo on muuttanut monen tavallisen afganistanilaisen elämää paremmaksi.
– Naisten ja lasten, erityisesti tyttöjen, olot ovat parantuneet. Tällaiset asiat antavat siihen työhön merkityksen ja voiman.
Afganistanissa paikalliset suhtautuvat pääosin rauhanturvaajiin hyvin.
– Vihamielisyyttä oli havaittavissa joillakin alueilla, mutta pääosin Mazar-e Sharifin alueella meihin suhtauduttiin hyvin.
Silti vaaran uhka oli aina läsnä leiristä poistuttaessa ja väkivaltaisuuksissa loukkaantui rauhanturvaajia aika ajoin.

Sopeutuminen ottaa aikansa

Mut ny se o eres, kotti palamine
ja normali elämä totuttautumine.
Hyvä olis muista se, et kaik mopol kulkeva ei ole pommiähi,
ne on nuoriso huviajelul.
Om maar se hiano tul vihronki kotti.

Tavallisesti Afganistanissa komennus kestää 6 kuukautta, Mari vietti siellä 13 kuukautta.
– Niin paljon kuin odotinkin kotiinpaluuta, niin kyllä sopeutuminen tavalliseen arkeen oli Afganistanin jälkeen vaikeaa, Mari sanoo ja kertoo kärsineensä muun muassa jonkinlaisesta stressireaktiosta ja väsymyksestä.
Vaan harvoinpa suuria unelmia kohti kävellään siloteltuja polkuja pitkin. Tie voi olla vaikea, mutta se ei himmennä unelman hohtoa, pikemminkin päinvastoin. Haaveidensa toteuttamiseksi Mari on tehnyt paljon työtä. Karvaiden pettymysten ja kovan työn jälkeen hän pääsi vihdoin opiskelemaan alaa, joka on ollut hänen haaveensa lapsesta saakka.
– Pääsin sisään vasta kolmannella yrittämisellä ja olen opintojen aloittamisesta todella innoissani, hän myöntää.
Laitilan flikal on ollut jos mitä kokemuksia maailmalla ja nyt on aika rauhoittua muutamaksi vuodeksi koulunpenkille.
– Kyllä opinnot voi aloittaa näin vähän vanhempanakin ja uskon, että kertynyt elämänkokemus on opintojenkin kannalta vain plussaa, hän naurahtaa.
Ainakin hän tietää, että opintojen ajan hän pysyy kotomaisemissa, lähellä rakkaitaan.

Marin ympärillä ampumaharjoituksissa on tyypillinen afganistanilainen maisema: silminkantamattomiin hiekkaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here