Miksi frisbeegolfkorit vietiin pois?

0

Olipa sunnuntaina surullinen näky Palmusen puiston frisbeegolfkentällä. Neljä alakouluikäistä poikaa heittelivät kiekkojaan pelkällä nurmikolla. Kaikki korit oli kerätty pois! Siis mitä!

Koko kesän aamuvarhaisesta iltamyöhään korit ovat kilisseet iloisesti. Pienimmät eivät pärjää Matikan metsässä. Tämäkö on mainion Laitilan nuorisotyötä? Luulen, että tämä ilmainen liikuntaharrastus on ollut monelle, pääasiassa pojalle, ainoa kesäharrastus.

Samalla on voinut tavata kavereita. Lenkiltä tullessani tarkistin ,että olisiko ohjetaulussa jotakin tiedotetta. Ei ollut. Pojat olivat siinä hyvässä uskossa,että korit palautetaan parissa viikossa. Miksi ne yleensä kerättiin pois? Eipä ollut itku kaukana.

Lasten puolella